Olen Anu Vihervaara, 30-vuotias koiraharrastaja Helsingissä. Ensimmäinen koira minulle tuli 9-vuotiaana, kun perheeseemme saapui cockerspanieli narttu Pepi. Se oli perheemme ensimmäinen koira ja näin jälkeenpäin ajatellen sen kyllä huomasi. Se oli kiltti kotikoira, jonka kanssa oli suht mukava elää. Se nukkui sängyssä, kerjäsi makupaloja keittiössä, lähti omille tutkimusmatkoilleen kotipihalta. Vähän sitä silloin tiesi, että hieman peruskouluttamalla, olisi ollut paljon mukavampi lenkkeillä koiran kanssa, kun ei tarvitsisi miettiä, kulkeeko koira mukana vai karkaileeko omille teilleen.
Seuraava koirani oli saksanpaimenkoira Ronja. Se tuli minulle veljeltäni, jolla se oli ollut PK-kisakoirana. Ronjan kanssa tajusin, miten ihana on elää koiran kanssa, joka on täysin koulutettu ja kuuntelee minua. Oli Ronjassa omat haasteensa, se kun oli kuitenkin koulutettu suojelukoiraksi, niin sen opettaminen elämään kaupunkioloissa ei ollutkaan ihan helppoa. Kuitenkin tällöin sain ensimmäisen innostuksen koiran kouluttamiseen.
Tällä hetkellä minulla on kuusi vuotias vanhaenglanninlammaskoira Muru, jonka kanssa harrastamme Tokoa sekä näyttelyitä. Paimentamistakin olemme muutaman kerran käyneet kokeilemassa. Jonkin verran on tullut myös jälkeä tehtyä ja haaveena olisi vielä päästä jonain päivänä PK-kisoihin. Tokossa kilpailemme voittaja-luokassa ja olemme suorittaneet BH-kokeen.
Lisäksi minulla on 1,5-vuotias sileäkarvainen noutaja narttu Phantom, jonka kanssa tokoilemme ahkerasti ja uutena tulokkaana Coco, vanhaenglanninlammaskoira, joka on vielä aivan pentu.
Kouluttamisessa koen mukavimmaksi sen, miten yhteistyö koiran ja ohjaajan välillä kehittyy, mitä enemmän yhdessä treenaa. Koulutuskentällä opittuja asioita voi helposti yhdistää jokapäiväiseen elämään oman koiran kanssa ja samalla myös kehittää omaa ymmärtämystään koiraa kohtaan. Se nautinto kun harjoittelun yhteydessä koira oppii uuden liikkeen antaa minulle itselleni intoa opetella uusia asioita yhdessä koirani kanssa.
On sitten tavoitteena saada hyviä kisatuloksia tai vain hyvin käyttäytyvä kotikoira - tärkeintä mielestäni on, että treenaaminen koiran kanssa on hauskaa.