Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

 

 

Koiran kunto

 Koiran kunto

 

Jotta koiralta voitaisiin odottaa maksimisuoritusta agilityssä tulee sen olla huippukunnossa ja hyvin lämmitelty. Tämänhän sanoo jo terve maalaisjärki. Koira ei saa olla liian lihava eikä sillä saa olla vammoja. Kuinka kuntoa sitten rakennetaan ja mikä on hyvä määrä liikuntaa? Paljonko koiraa tulisi lämmitellä? Entä jäähdyttelyn merkitys?


Mitä koira haluaa tehdä, riippuu paitsi sen työskentelyhalusta, motivaatiosta, ja tahdosta mutta suurelta määrin myös koiran kunnosta. Treenaamaton, mutta työskentelyhaluinen koira ei huonon peruskuntonsa takia kieltäydy työskentelemästä, vaan se sen sijaan ottaa kropastaan irti paljon enemmän, mitä sen fyysinen kunto itse asiassa sallisi. Selvää on, että tällaisella voimakkaan työskentelyhalun ja heikon kunnon omaavalla koiralla loukkaantumisen riski on erittäin suuri.


Jotkut koiran omistajat tuntuvat aliarvioivan niitä fyysisiä vaatimuksia, joita agility koirille asetetaan. Ennen kaikkea aliarvioidaan harjoitusten määrä, joka tarvitaan, jotta voitaisiin puhua hyvin treenatusta koirasta. Huonosti suoritettu työ riippuu useasti huonosta kunnosta. Fyysisesti väsynyt koira ei jaksa keskittyä ja pysyä mukana niin paljon kuin kisat vaativat. Kisapäivä saattaa olla koiralle henkisesti hyvin raskas.


Ajatellaanpa vaikka normaaleja talvikisoja, jotka usein ovat pimeähkössä, kylmässä, kaikuvassa hallissa, mahdollinen pitkä automatka, omistajan jännittäminen sekä runsas hajujen tulva aiheuttavat koiran psyykkisesti koville. Fyysisesti hyväkuntoinen koira jaksaa psyykkisestikin enemmän kuin huonokuntoinen kisakumppaninsa. Huono peruskunto voi myös olla syy niihin moniin vammoihin, joista agilitykoirat kärsivät; jäykkyys, lihasrevähdykset, nivelien ja siteiden arkuus ja heikkous; nämä ovat osa niistä ongelmista, joita peruskunnoltaan heikko koira voi kohdata. Yhtä usein syynä loukkaantumisiin saattaa olla riittämätön tai olematon lihasten lämmittely ennen harjoituksia tai kilpailuja.


Agility huipputasolla on yksi vaativimmista koiraurheiluista koiran fyysisten ominaisuuksien kannalta. Huippu agilitykoiralla on oltava liikkuvuutta nivelissä, voimaa lihaksissa ja hyvä kehon hallintataito. Jotta koiran lihaksistosta saataisiin tasapainoinen, on treenattava sekä voimaa, nopeutta, notkeutta että kestävyyttä. Ennen tai jälkeen treenien ja kisojen tulisi koiraa aina verrytellä, venytellä ja hieroa. Lihaksistosta saadaan monipuolisempi treenaamalla eri lajeja ja liikuttamalla koiraa vaihtelevissa maastoissa ja paikoissa erilaisilla nopeuksilla. Harjoituksia monipuolistetaan muuttamalla maaston jyrkkyyttä, kulmaa, pituutta ja toistojen määrää. Tasapainoa ja kehonhallintaa voi harjoitella dobon ja tasapaninotyynyjen avulla.

Tulee muistaa, että kunnon kohottamisessa laatu on tärkeämpää kuin määrä.

Hyviä kunnonkohotuskeinoja ovat leikit toisten koirien kanssa, pyöräily- ja metsälenkit, uittaminen sekä rinnejuoksutus ja vedättäminen, jotka tulee aloittaa varoen! Juoksulenkit omistajan kanssa kohottavat molempien kuntoa ja omistajan juokseminen varmistaa yleensä sen, ettei lenkit ainakaan aluksi ole liian raskaita. Leikit toisten koirien kanssa ovat loistavia jos kaverukset ovat kooltaan samaa luokkaa tai ainakin samalla aaltopituudella, jolloin kumpikin saa monipuolista liikuntaa, muttei yleensä urheiluvammoja.

Muistathan että koiran yleisestä terveydestä huolehtiminen, oikeanlainen ravinto,öljylisä, raskalla tai ikääntyvällä koiralla niveliä tukeva ravintolisä, hieronta, lämmittely ennen treenejä ja jäähdyttely jälkeen kuuluvat agilitykoiran huoltovakioihin. Muistathan talvella huolehtia koiran lämpimänä pitämisestä!Takki ei ole diivakoiran merkki vaan merkki vastuunsa tuntevasta omistajasta, vaikka husky tuskin takkia tarvitsee.

 

Kirjoittanut Camilla Peura

 

Leikkiminen toisten koirien kanssa ja metsässä juokseminen on oikein oivaa liikuntaa - ja mikä parasta ne voi yhdistää.