Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Ensiapuohjeita

Kantaminen pidemmällä matkalla


Loukkaantunut koira on hyvä kuljettaa terveellä kyljellään (esim. selän murtuma) joko mattoa,
takkia, pöytälevyä, pulkkaa tai vastaavaa apuna käyttäen ja pitää koira mahdollisimman
liikkumattomana. Koira voidaan esim. sitoa kiinni kuljetusalustaan. Metsästä loukkaantuneen
koiran voi kantaa pois hartioille nostettuna (esim tassuhaavat, käärmeenpuremat).

Kiristysside


Jos raajassa tai hännässä oleva haava vuotaa paljon verta, tee kiristysside haavan yläpuolelle esimerkiksi sideharsosta . Kiristyssiteen on tyrehdytettävä verenvuoto kokonaan. Side avataan 15 –20 minuutin välein hetkeksi ja sidotaan sen jälkeen uudelleen ellei verenvuoto ole jo loppunut.
Siteen avaaminen välillä on tärkeää, jotta raaja tai häntä ei mene kuolioon.

Kuumeen mittaaminen


Koiran ruumiinlämpo mitataan peräsuolesta. Koiran normaali ruumiinlämpö on noin 38,5 - 39ºC.

Lastoittaminen


Lastoittaminen on tarpeen raajan ollessa murtunut. Ole erittäin varovainen käsitellessäsi koiraa, ettet pahenna tilannetta! Varo myös kivun sokaiseman koiran hampaita (Suu saattaa olla syytä sitoa kiinni esim sideharsolla ennen raajan käsittelyä ). Voit kiertää jotakin pehmeää (esim pyyhe) raajan ympärille ennen lastoittamista. Lastaksi kelpaa katkaistu suksisauva, tikku, kynä tms Lastat laitetaan molemmin puolin jalkaa, ja kiinnitetään murtumakohdan ylä- ja alapuolelta esim. sideharsolla. Pidä koira kuljetuksen ajan mahdollisimman liikkumattomana.

Limakalvojen värin katsominen

Limakalvojen värin näkee koiralta suun limakalvoilta; huulten sisäpuolelta ja ikenistä. Jos suun
limakalvot ovat pigmentoituneet, voidaan limakalvoja tarkastella esimerkiksi silmän sidekalvolta.
Epänormaalin vaaleat limakalvot voivat viitata sokkiin tai anemiaan. Kirkkaan punaiset
kiihtymiseen, yleistulehdukseen tai alkavaan sokkiin. Sinertävät ikenet viittaavat kudosten
hapenpuutteeseen esimerkiksi sydämen toimintahäiriöiden seurauksena.

Tassun sitominen

Ensin varpaiden väliin laitetaan pumpulia, jolla estetään tassun hautuminen. Haavan päälle latetaan harsotaitos. Päälle kierretään sideharsoa (ei liian tiukalle!). Päällimmäiseksi kierretään liimaside tai muu itseensä kiinnittyvä side (ei liian kireälle) , joka kiinnitetään vielä ihoteipillä. Side vaihdetaan päivittäin. Älä anna siteen kastua!

Tekohengitys:

Iso koira

Ennen elvytystoimenpiteiden aloittamista poistetaan mahdollinen vesi keuhkoista asettamalla koira oikealle kyljelleen, kaltevalle alustalle, pää alaspäin. Tarkista, tuntuuko pulssi.Varmista, että hengitystiet ovat auki: poista esteenä oleva lima tms. ja vedä kieli nielusta. Koiran elvyttämisessä käytetään ”suusta-sieraimiin menetelmää” (Vrt. ihmisellä suusta-suuhun
menetelmä), koiran suu pidetään suljettuna ja puhalletaan noin 10-12 puhallusta minuutissa.
Tarkkaile, että rintakehä nousee puhallusten tahtiin, mutta suhteuta puhallettavan ilman määrä
koiran koon mukaan. (Jos pulssia ei tunnu, jatka hoitoa kohdasta Paineluelvytys)

Pieni koira

Pienen koiran elvytys eroaa ison koiran elvytyksestä siinä, että hengitysteiden puhdistaminen
tapahtuu nostamalla koira ilmaan takajaloista ja ravistelemalla. Myös puhalletun ilman määrän
suhteen tulee olla varovainen ja suhteuttaan se pienen koiran kokoon.

 

Paineluelvytys:


Paineluelvytys eli sydänhieronta aloitetaan, jos valtimopulssia ei tunnu, sydänääniä ei kuulu,
limakalvot ovat harmaat tai sinertävät ja pupillit ovat laajentuneet.

Iso koira
Koira pidetään edelleen oikealla kyljellään. Elvyttäjä on joko eläimen selkäpuolella, jolloin eläin
voidaan tukea auttajaa vasten tai rintalastan puolella, jolloin eläimen tulee olla selkä seinää vasten.
Rintakehän alle laitetaan tyyny. Kämmenet (suuri koira) tai sormet (keskikokoinen koira) asetetaan päällekkäin koiran kyynärpään taakse. Painalluksia annetaan vähintään 60 kertaa minuutissa.

Pieni koira
Elvytystä annetaan yhdellä kädellä eläimen ollessa vasemmalla kyljellään. Rintakehästä otetaan
kiinni siten, että rintalasta asettuu tukevasti kämmentä vasten. Peukalo pidetään rintakehän oikealla puolella, muut sormet vasemmalla suunnilleen rintakehän puolessa välissä. Puristuksia tehdään, jos pystyy, jopa 100 kertaa minuutissa.

Paineside


Paina haavaa, purista viiltohaavan reunat yhteen, peitä vuotokohta suojasiteellä, aseta päälle paino (tulitikkuaski, kivi, sideharsorulla tms.), kiinnitä suojaside ja paino tukevasti haavan päälle.

Pulssin tunnustelu


Pulssin tuntee helposti koiralta nivustaipeesta reisivaltimosta. Koiran sydän lyö normaalisti rodusta ja tilanteesta riippuen n. 60 – 150 kertaa.

Oksennuttaminen


Koira saadaan helposti oksentamaan laittamalla hieman kostutettua ruokasuolaa koiran nieluun
(kielen takaosaan). Suolasta voi muotoilla koiran kokoon sopivan pallon, jolloin suolan syöttäminen on helppoa. Pitämällä koiran kuonoa kiinni ja taivuttamalla sitä ylöspäin, samalla silittäen koiraa pitkin vedoin leuan alta kohti rintaa, saadaan aikaan nielemisrefleksi. Oksentamisen jälkeen koiralle on hyvä antaa lääkehiiltä ruoansulatuskanavan toiminnan
tasapainottamiseksi. Oksennuttamiseen tarkoitetuista lääkevalmisteista Ipeca-siirappi ei sovi
koiralle.

Sokki


Sokki on vaarallinen tila, jonka hoitaminen edellyttää lääke- ja nestehoitoa. Ensiapuna on
verenvuodon tyrehdyttäminen ja eläimen takaruumiin nostaminen etuosaa korkeammalle.
Ruumiinlämmön ylläpitämiseksi eläin kannattaa kääriä huopaan. Lämminvesipullojen käyttö on
suositeltavaa. Jos eläin ei hengitä, tulee aloittaa elvytys.

 

Kirj. Camilla Peura