Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Maahanmenon opettaminen

Maahanmenon opettaminen

Esivaatimukset: Ei ole.


Tapoja opettaa koira menemään maahan on useita. Tässä niistä pari:

1. Opetettaessa koiraa menemään maahan, voidaan koira aluksi houkutella maahan makupalan avulla vetäen. Makupala voidaan joko vetää koiran leuan ali maahan kohti rintakehää tai toinen tapa on, että käsi, jossa makupala on, lyödään maahan ja koiran yrittäessä saada makupalaa se menee maahan. Kun koira on mennyt makuulle, koiraa kehutaan ja koira saa haluamansa namin.

Monet kuitenkin kokevat nämä tavat syystä tai toisesta hankalaksi, varsinkin energisten, pienikokoisten ja aikuisten koirien kanssa. Vaihtoehtoinen tapa on ns. jalanalikikka. Ohjaaja menee kyykkyyn ja koiraa houkutellaan namin avulla ryömimään toisen, suoraksi ojennetun jalan ali. Koira menee tällöin makuulle 'kuin itsestään'. Heti kun koira on mennyt makuulle kokonaan (siis sekä etu- että takaosa) annetaan koiralle palkkionami ja hirmuiset kehut. Mikäli koira laittaa vain etuosan maahan, mutta ei takaosaa, voi koiraa silittää selän päältä niin, että koira menee makuulle. Kannattaa varoa, ettei vahingossa opeta koiraa ryömimään.

Tässä opetusvaiheessa koiralle ei vielä anneta käskyjä.

Älä koskaan paina koiraa maahan! Mikäli koira painetaan maahan, sen saa toki menemään maahan ja oppimaankin, mutta koska koira oppimisvaiheessa vastustaa liikettä, niin maahanmenosta tulee usein huomattavasti hitaampi.

2. Kun koira alkaa mennä iloisesti maahan makupalan innostamana, on aika siirtyä eteenpäin ja pitää makupala piilossa esimerkiksi nyrkin sisällä tai pöydän reunalla, kuitenkin niin, että koira tietää sen olevan odottamassa. Samalla aletaan vähentää ns. vartaloapuja, eli mahdollisesti apuna käytettävää jalkaa aletaan nostamaan ylemmäs tai käden ohjaavaa liikettä aletaan vähentää.

Samalla kun opetat koiraa menemään maahan, opetat usein koiralle huomaamattasi käsimerkin, joka on alaspäin osoittava käsi. Tämä on syy, miksi koira ei usein mene maahan vaan istuu, kun omistaja pitää makupalaa koukistetussa kädessään. Tämä on, opetustavasta riippuen, koiralle merkki istumiskäskystä.

3. Kun koira osaa jo mennä maahan käden avulla ohjattuna, lisätään toimintaan käsky. Pidä makupala piilossa toisessa kädessä tai muuten helposti saatavilla. Sano selkeästi ja vain kerran "maahan". Näytä välittömästi käskyn sanottuasi koiralle kädellä selkeästi maahanmenoon liittynyt käsimerkki, kuten olet tähänkin saakka näyttänyt. Tällöin koira tietää mennä makuulle ja voit antaa sille makupalan toisesta kädestäsi. Käytä alussa suuria, selkeitä liikkeitä.
Älä siis pyydä, karju tai hoe käskyä, sillä koira ei vielä ymmärrä käskysanaa. Tilanne on koiran kannalta sama kuin joku sanoisi sinulle käskyn kielellä, jota et puhu. Vaikka sanaa hoettaisiin, niin sen merkitystä et ymmärrä, etkä voisi näin ollen toimia pyydetyllä tavalla.

Muista kannustaa koiraa yrittämään itse aktiivisesti, vaikka koira ei heti ymmärtäisikään, mitä siltä halutaan. Hiljalleen alat vaatia koiralta itsenäisempää suoritusta ja vähennät apuja eli vähennät omaa liikehdintääsi. Älä koskaan anna makupalaa ennen kuin koira on kokonaan maassa (sekä kyynerpäät että peppu ovat samanaikaisesti maassa) tai mikäli koira nousee maasta. Muista antaa palkkio riittävän alas, mieluiten koiran leuan alle, jotta koiran ei tarvitse kurottautua ottamaan makupalaa.

Maahanmenon opettamisessa kannattaa käyttää erityisen hyviä makupaloja kuten makkaraa, lihapullia, jauhemaksapihvejä, jotta koira alkaa lähes kerjätä sinulta lupaa mennä maahan saadakseen herkkuja.


4. Seuraavassa opetusvaiheessa makupalat ovat poissa näkyvistä, esimerkiksi taskussasi. Älä kerro koiralle eleilläsi tai sanoin, että sinulla on herkkuja. Sano käsky, anna merkki toisella kädelläsi. Koira menee makuulle, sinä kehut ja annat palkkion taskusta.

Niillä kerroilla, kun koira onnistuu suorituksessa erityisen hyvin, anna normaalia runsaammin herkkuja. Ja tietysti roppakaupalla kehuja!


5. Kun tätä on harjoiteltu riittävän kauan, makupalojen ei tarvitse olla näkyvillä. Ne voivat olla esimerkiksi jääkaapissa. Koira tottelee tästä huolimatta, koska se on oppinut että makupala tulee aina vasta oikean suorituksen jälkeen (siis sekä peppu, että kyynerpäät maassa) ja koiralle on kehittynyt positiivinen mielikuva maahanmenosta. Kun koira on makuulla, ala kehua koiraa runsain mitoin, vapauta koira maasta ja juokse koiran kanssa yhdessä hakemaan nami jääkaapista.

Käsimerkin voi häivyttää hiljalleen samalla tavoin. Kättä nostetaan hiljalleen ylemmäs maasta, sen selkeyttä heikennetään ja lopulta se poistetaan kokonaan. Älä yritä ahnehtia ja yritä poistaa käsimerkkiä kerralla. Muista kuitenkin aina antaa selkeästi käsky ennen kuin näytät käsimerkin. Koirat kun lukevat vartalosignaaleita voimakkaammin kuin kuuntelevat ääntämme.

6. Kun koira on oppinut maahanmenokäskyn, annetaan palkkio välillä hieman myöhemmin eli niin että koiran tulee pysyä pyydetyssä asennossa. Aluksi aivan sekunteja hiljalleen aikaa pidentäen.

7. Kun koira on oppinut käskystä menemään mielellään makuulle aletaan palkkausta ns. satunnaistamaan. Tämä tarkoittaa, että jätä aina silloin tällöin makupala antamatta ja annatkin pelkät isot kehut. Voit myös alkaa palkita koiraa leikkimällä koiran kanssa. Äläkä unohda kehuja. Muista kuitenkin edetä maltillisesti harjoituksissa ja hiljalleen vähentää palkkausta. Kun koulutusta näin jatketaan makupalan saa aina välillä yllätyksenä todella onnistuneista, nopeista ja iloisista maahanmenoista.


VINKKI:
Voit testata osaako koira maahanmenokäskyn oikeasti jättämällä koiran selkäsi taakse ja ilman vartaloapuja sanomalla koiralle kuuluvasti käskyn 'maahan'. Mikäli koira osaa tällöin mennä maahan, koiran voi sanoa osaavan, mitä maahan tarkoittaa.

 

Kirj. Camilla Peura