Ryhmäkoko pentu- ja tottelevaisuuskursseilla on maksimissaan kahdeksan koirakkoa. Agilityn alkeiskursseilla kahdeksan, agilityn C-ja erikoiskursseilla kuusi. Kurssit järjestetään, mikäli osallitujia kurssille on ilmoittautunut vähintään kolme.
Elämässä sattuu ja tapahtuu niinpä käymättä jääneet kurssikerrat omistajan tai koiran sairastumisen tai koiran juoksun vuoksi voi korvata myöhemmin vastaavilla kursseilla sopimalla näistä erikseen. Peruutus tulee tehdä viimeistään kurssiaamuna, jotta mahdollinen korvaaja voi ottaa paikan käyttöönsä.
Huom! Korvausmahdollisuus ei koske työ- tai lomamatkoja, sukulaisten vierailuita yms.
Luennolle saa osallistua myöhemmin, jos oman kurssin luento osuu päivään, jolloin ei itse pääse paikalle. |