Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Noutajien häiriökurssi

Kurssi on tarkoitettu pääasiassa noutajien pentukurssin käyneille koirakoille. Mikäli et ole käynyt nimenomaan noutajien pentukurssa, olethan mehin yhteydessä ennen kurssille ilmoittautumista. Tällä kurssilla harjoitellaan häiriön sietoa jo tuttuihin asioihin. Kurssille tullessa koiran kanssa on jo harjoiteltu noutoa, luoksetuloa, vierelläkulkemista ja paikallaoloa, joskaan niiden ei tarvitse vielä sujua täydellisesti, siksihän kurssille tullaan! Lisäksi ohjaajalla tulee olla käsitys siitä, kuinka kouluttaa asioita koiralle niin, että koira itse tarjoaa käytöksiä ja kuinka koiraa palkitaan. Harjoitukset tehdään sisätiloissa. Kurssilla harjoitellaan mm. seuraavia asioita:

- malttia, vaikka toinen koira noutaa tai leikkii
- luoksetuloa ja paikallaoloa koira- sekä noutohäiriöllä
- seuraamista noutohäiriöllä

Kurssi kestää viisi kertaa ja sen hinta on 140€. Kurssi toteutetaan aina pienryhmäkoulutuksena ja se toteutuu, mikäli mukaan ilmoittautuu kolme koirakkoa.

Ilmoittautumisjärjestelmässä on aina ajantasainen tieto vapaista paikoista, näet tilanteen klikkaamalla kurssin linkkiä alla.

       
Ma 11.9. klo 17.00 Häiriökurssi    
To 21.9. klo 9.00 Häiriökurssi, ulkona Kirkkonummi
To 12.10. klo 20.00 Häiriökurssi   
   
Ma 20.11. klo 19.00 Häiriökurssi      

 

Noutajatreenit - yksilökoulutus

Treeneissä on mahdollista harjoitella esim. hakuruutua, markkeerauksia tai jälkeä noutajien taippareita ja kokeita silmällä pitäen. Treeneissä voidaan keskittyä myös hallintaan liittyviin harjoituksiin, esim. luoksetulo, paikallaolo tai seuraaminen.

Koulutus on yksilökoulutusta ja treenit tehdään dameilla tai erikseen sovittaessa riistalla. Treenit pidetään joko Kompassin sisätiloissa tai maastossa Kirkkonummella.

Yksityiskoulutuksen hinta on 50€/45minuuttia. Aikoja voi kysellä sähköpostitse info @ koirakoulukompassi.com. Kysy myös tarjousta useammasta yksäristä!

Kouluttajana kaikilla noutajien kursseilla toimii Wilma, ellei toisin mainita.

Noutajille on myös oma seitsemän kerran pentukurssi, josta löydät lisätietoja täältä.

 

 

Seuraamiskurssi noutajille

Onko toiveissasi nätisti vierellä kulkeva noutaja? Haetko varmuutta vapaana seuraamiseen häiriössä? Onko noutajasi turhan innokas vierelläsi seuraamisen aikana?
Jos vastasit yhteen tai useampaan kysymykseen kyllä - tervetuloa noutajien seuraamiskurssille!

Kurssille tullessa koiralle on jo opetettu jokin vihje vierellä kulkemiseen ja lisäksi erilaiset palkitsemistyylit ovat tuttuja. Harjoituksia tehdään sekä sisällä, että ulkona sään salliessa.

Kurssilla harjoitellaan mm. seuraavia asioita:
- haetaan seuraamiseen rauhallisuutta ja tarkkaavaisuutta vahvistaen toivottua tunnetilaa
- tehdään seuraamisharjoituksia toivotuilla häiriöillä (toinen koira noutaa, damit lentää tms.)
- lisätään seuraamiseen kestoa

Kurssi kestää kolme kertaa ja sen hinta on 85€. Kurssille mahtuu mukaan neljä koirakkoa ja se toteutuu, mikäli mukaan ilmoittautuu kolme koirakkoa.
Jos kurssi kiinnostaa sinua, mutta olet epävarma sen sopivuudesta teille, niin otathan rohkeasti yhteyttä meihin!

 

 

Lähihaun alkeet -kurssi
Lähihaku tarkoittaa sitä, että opetetaan koiralle tietty vihje (yleenä pillillä annettava pip-piu-äänimerkki), joka tarkoittaa sitä, että nyt se on hyvin lähellä maastossa olevaan riistaa tai damia ja sen tulee laittaa nenä maahan ja alkaa etsiä aktiivisesti. Lähihakua tehdään nimensa mukaisesti kohtuullisen pienellä alueella verrattuna ns. vapaaseen hakuun, kuten esimerkiksi tappareiden hakuruudussa. Tällä kurssilla harjoitellaan lähihaun alkeita. Treeniä voidaan tehdä nameilla, tai jos noutoa on jo harjoiteltu, voidaan käyttää noutoesineen esim. damia tai palloja. Treenien yhteydessä päästään harjoittelemaan myös hallintaa, kuten seuraamista, paikallaoloa ja luoksetuloa! Varsin hyödyllinen ja hauska kurssi siis luvassa!

Kurssille mahtuu mukaan kolme koirakkoa ja treenit pidetään ulkona Kompassin lähettyvillä. Kurssin hinta on 75€.

 

 

NOUTAJIEN TAIPPARIKURSSI 

Tämä kurssi on suunnattu noutajille, joilla on tavoitteena suorittaa noutajien taipumuskoe. Kurssilla harjoitellaan noutajien taipumuskokeen eri osa-alueita. Kurssille tullessa koiran kanssa on jo harjoiteltu paikallaoloa, luoksetuloa ja noutoa dameilla.

Kurssi pidetään kokonaisuudessaan Kirkkonummella maastossa (ei valitettavasti vesitreenimahdollisuutta). Kurssi toteutetaan pienryhmäkoulutuksensa (3 koirakkoa) ja treenit kestää kerrallaan 1,5h x 4, hinta on 160e. Treenit tehdään lähtökohtaisesti yksi koira kerrallaan, toisten suoritusten seuraamisesta oppii paljon! Kurssille tulevien koirien tulee pystyä olemaan autossa hiljaa vuoroaan odottamassa sillä aikaa, kun muut treenaavat, sillä kurssi pidetään alueella, jossa lähellä on asutusta, eikä koirat saa haukkua/vinkua autossa. Treeneissä harjoitellaan mm. noutoa ylipäätään, hakuruutua, kanijälkeä sekä tutustutaan riistaan. Halukkaiden on mahdollista kuulla myös starttipistoolin paukkuja (alueella ei saa ampua haulikolla), mutta ne koirat, joiden tiedetään pelkäävän paukkuja, ei kannata tällä kurssilla osallistua paukkujen kuunteluun, sillä se vaatii oman treeninsä, jos jotain ongelmaa on jo havaittavissa. Sellainenkin treeni voidaan järjestää yksityiskoulutuksena, eikä paukkuarkuus ole este kurssille osallistumiselle. Tämän kurssin maksuun ei valitettavasti voi käyttää liikuntaseteleitä, sillä ne käyvät maksuksi vain agilityyn ja doboon.