Koirakoulu Kompassi
Sanoja ja tekoja koirasi parhaaksi
Koirakoulu Kompassi
Kouluttajamme
Palvelut
Artikkeleita
Koiran ensiapu
Linkit
Ota yhteyttä
Toimitilamme ja tilavuokraus
Verkkokauppa
kauppa
Ongelmakoiralle apua
Puuhapäiväkoti
Koirahieronta
Ongelmakoiralle apua



Vaikka ongelmat koirasi kanssa tuntuisivat sinusta aivan ylitsepääsemättömiltä, saattaa olla, että kyse on vain pienistä asioista, joiden korjaaminen poistaa ongelmat.

Mikä sitten on koiran ongelmakäytöstä, riippuu aivan omistajan mielipiteestä. Oikeastaan kaikki sellainen, minkä omistaja kokee häiritseväksi on ongelmakäytöstä. Koirasta, sen taustasta ja omistajasta riippuen, nämä häiritseviksi koetut koiran käyttäytymisen piirteet vaihtelevat suuresti.

Ongelma voi olla esimerkiksi toisille koirille räyhäämistä, eroahdistusta, paikkojen tuhoamista, koiran karkailua, hihnassa kiskomista, omistajan komentelua, astumista, murinaa, sisäsiisteysongelmia, ...tai useiden asioiden yhdistelmä. Toisinaan omistajat kokevat ongelmat hyvinkin raskaina ja syyttävät itseään. Mutta ei ole noloa hakea apua – noloa on se, jos ei uskalla hakea apua.

Meistä kukaan ei vain ole seppä syntyessään – millään saralla. 


Ajanvaraukset ja tiedustelut info @ koirakoulukompassi.com


Koirakoulu Kompassi
Kouluttajamme
Palvelut
Artikkeleita
Koiran ensiapu
Linkit
Ota yhteyttä
Toimitilamme ja tilavuokraus
Verkkokauppa
kauppa