Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Olen Laura Tikka, kotoisin Helsingistä. Valmistuin Kannuksen kennellinjalla eläintenhoitajaksi vuonna 2016. Olen suorittanut Arkitottelevaisuus-koulutusohjaajakurssin, Dobo-koulutusohjaajakurssin sekä Nose Work Finland ry:n ohjaajakoulutuksen.

 
Koiraharrastaminen alkoi perheen ja läheisten sekarotuisten koirien parissa. Enimmäkseen olin tekemisissä arkojen ja epäsosiaalisten koirien kanssa. Kiinnostus koirien käyttäytymiseen kasvoi mitä enemmän erilaisia koiria tapasin. Tiesin jo silloin haluavani ammatin koirien parista. Työharjoitteluja olen tehnyt esimerkiksi Muoniossa Huskysafarilla, Turkissa koiratarhalla hoidon ja koulutuksen parissa sekä Sipoon Eläinlääkäriasemalla.
Olen päässyt seuraamaan useiden eri kouluttajien kursseja ja käynyt eri luennoilla.
 
Kouluttajana pidän tärkeänä sitä, että edetään koiran ehdoilla. Pakotteilla ei mielestäni saa aikaan luottamusta, eikä koiralta saa vaatia liikaa ja liian nopeasti. Jokainen koira on yksilönsä ja asioita voi kouluttaa monella eri tavalla. Hyvä kouluttaja löytää jokaiselle sopivat tekniikat. Tekemisen täytyy olla molemmille hauskaa ja nautitaan yhdessä olosta. Parhaan palkinnon itselleen saa kun ajan kanssa näkee molempien edistymisen ja iloisen sekä sujuvan tiimityöskentelyn.
 
Itselläni on tällä hetkellä nuori uros sheltti Capu, jonka kanssa ollaan harrasteltu paljon eri lajeja. Päälajit meillä on Nose Work ja Rally-toko.
Minulla oli myös osa-aikaisessa koulutuksessa poliisikoiralaitoksen omistama belgianpaimenkoira malinois Camo, jonka kanssa tehtiin paljon etsintöjä, jälkeä ja tottelevaisuutta. Camo meni Jyväskylään ohjaajalle toukokuussa 2016.
Uusi projektikoira, saksanpaimenkoira Moca tuli minulle joulukuussa 2016.