Kiva Koirakansalainen -kurssit   
Kiva koirakansalainen on koira, joka osaa käyttäytyä rauhallisesti arjen erilaisissa tilanteissa ja häiriöissä. Kiva koirakansalainen -testi perustuu American Kennel Clubin järjestämään Caninne Good Citizen -testiin, jonka on suorittanut yli 5 miljoonaa koiraa ympäri maailman. Kiva koirakansalainen -testissä testataan koiran hyviä käytöstapoja, koiran yhteiskuntakelpoisuutta ja siihen voi osallistua kuka tahansa oman koiran kanssa. Koiran omistaja voi testin avulla myös kokeilla, missä vaiheessa oman koiran koulutus on ja olisiko jollain alueella parantamisen varaa.
Täältä voit lukea lisätietoja testistä ja sen sisällöstä.

Meillä Kompassissa tarjotaan testiin valmistavaa koulutusta, joskin kurssille voi aivan hyvin osallistua myös vaikkei tavoitteena olisikaan välttämättä suorittaa testiä. Järjestämme toki myös testejä silloin tällöin. Maksimi osallistujamäärä per testi on 10 koirakkoa, ja testi järjestetään mikäli osallistujia on vähintään 7.

Tarjolla on kolme erilaista kurssia, joista jokainen keskittyy tiettyihin testin osioihin. Voit valita kolmesta kurssista juuri sen tai ne, joissa koet, että kaipaat apuja, tai voit osallistua niihin kaikkiin. Sopiva järjestys kursseille on Paikallaolo, Käsittely, Hihna- ja häiriöharjoittelu. Kursseille ei voi osallistua toisia koiria kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvän koiran kanssa. Siinä tapauksessa suosittelemme yksityiskoulutusta tilanteen kartoittamiseksi ja avun saamiseksi. Kursseille ovat tervetulleita kaikki koirat 6kk iästä ylöspäin.

Kurssit kestävät neljä käytännön treenikertaa ja ne toteutetaan pienryhmäharjoitteluna, maksimissaan neljä koiraa kurssilla. Kurssien hinnat ovat 110€.

Kiva koirakansalainen - Paikallaolo
Kurssilla harjoitellaan seuraavia testin osioita:

  • istuminen ja maahanmeno
  • paikalla olo etäällä omistajasta (hihnassa/liinassa)
  • Paikallolo, kun vieras ihminen juttelee omistajan kanssa
  • Paikallaolo ja luoksetulo kolmen metrin päästä (Hihnassa tai liinassa)
  • Paikallaolo vieraan ihmisen kanssa, kun omistaja poistuu

Kiva Koirakansalainen - Käsittely
Tälle kurssille tullessa koiran tulee jo osata pysyä paikoillaan istuen tai maaten vähintään 1 min. Kurssilla harjoitellaan seuraavia testin osioita: 

  • Koira malttaa olla rauhassa, kun vieras ihminen juttelee omistajan kanssa
  • Vieras ihminen voi koskettaa koiraa
  • Vieras ihminen voi hoitaa ja tutkia koiraa

Kiva Koirakansalainen - Hihna- ja häiriöharjoittelu
Kurssille tultaessa koiran kanssa on jo harjoiteltu sitä, että koira ottaa mielellään oma-aloitteisesti katsekontaktia ohjaajaan häiriöttömässä tilanteessa. 

  • Hihnassa nätisti käveleminen
  • Ihmisten ohittaminen nätisti
  • Toista koiraa kohti käveleminen, pysähtyminen ja ohitus
  • Erilaisia näkö- ja kuulohäiriöitä


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.