Pentujen nenäkurssi
Pentujen nenäkurssi on tarkoitettu hajulajeista kiinnostuneille koirakoille ja on erinomainen kurssi myös, jos olet innostunut tarjoamaan pennulle jotain lajityypillistä hauskaa puuhaa. Kurssille voi osallistua alle vuoden ikäisen pennun kanssa. 

Tällä kurssilla käydään läpi mm. namietsintää, esine-etsintää, makkarajälkeä sään salliessa, hajuerottelua purkkiradalla sekä rauhoittumista, joka on iso osa nenätyöskentelyä. Koiran on hyvä pennusta asti opetella rauhoittumaan etsintöjen välissä. Kurssin tavoite on avata ohjaajalle, millaisia erilaisia nenänkäyttömahdollisuuksia on olemassa ja innostaa koira heti pennusta asti itsenäiseen työskentelyyn ja nenänkäyttöön. Hajutyöskentely rauhoittaa koiraa sekä kohottaa onnistumisten kautta pennun itsetuntoa.

 Kurssille tullessa koiralla tulee olla rokotukset voimassa (vahvisterokotusta ei tarvitse olla vielä). Osa kurssin treeneistä pidetään ulkona Kompassin läheisyydessä sään salliessa, joten oma auto tai häkki on välttämätön. Pennun täytyy osata myös olla hiljaa autossa/häkissä taukojen aikana, sillä läheisyydessä on asutusta emmekä myöskään halua pennun stressaavan yksin autossa ollessaan.

Mikäli haluat harjoitella koirasi kanssa arkitottelevaisuusasioita, suosittelemme ilmoittautumista tavalliselle pentukurssille.

Tämän kurssin maksuun ei valitettavasti voi käyttää liikuntaseteleitä, ne käyvät maksuksi vain dobo- ja agilitykursseihin.  

Kurssin hinnan ja kouluttajatiedot näet klikkaamalla kurssin kohdalta alla olevasta listasta. Pennun kanssa voi osallistua muillekkin hajukursseillemme.


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.

 
Pentujen nenäkurssi
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme sitoudut käyttämään evästeitä.