Dream agility   
Tällä kurssilla lähdetään rakentamaan kestävää pohjaa kilpailuihin tähtäävälle agilityharrastukselle. 

Kurssilla käydään perustellen läpi palkitsemista, koiran kehon hallintaa ja sitä, miten saadaan rakennettua koiralle itsenäiset estesuoritukset ja itseluottamusta edetä radalla. Kullekin koiralle pyritään löytämään yksilöllisesti toimiva palkitseminen leikkien varjolla. 

Kurssille ovat tervetulleita  koirat pennusta aikuisiin, mutta luoksetulon on hyvä olla hallussa. Kurssille osallistuvien pentujen kanssa ei tehdä kontaktiesteitä kokonaisina, vaan harjoitellaan vain kontaktiosuuksia.  Kurssilla keskitytään esteiden itsenäiseen ja sujuvaan suorittamiseen. Kurssilla annetaan ohjaajille eväitä siihen , miten luoda toimiva, luottamukseen perustuva suhde koiraansa. 

Kurssi kestää kahdeksan treenikertaa ja sinä aikana harjoiteltavia asioita ei saada vielä täysin valmiiksi, mutta ahkeran kotiharjoittelun myötä koirakot saavat mainion alun agilityharrastukselle!  Mukaan mahtuu maksimissaan neljä koirakkoa, jolloin koulutuksessa voidaan keskittyä yksilöllisesti kunkin koirakon edistymiseen.  

Kurssin hinnan, keston ja kouluttajatiedot näet klikkaamalla kurssin kohdalta alla olevasta listasta.

Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum, TYKY, Sporttipassi, Nets, Ticket Mind and Body, Eazybreak, Edenred, ePassi).

elokuu
Dream agility
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.