Pentukurssi noutajille   
Kurssi on tarkoitettu alle vuoden ikäisille noutajapennuille, joiden kanssa on tulevaisuudessa tarkoitus osallistua noutajien taipumuskokeeseen, noutajien metsästyskokeisiin (NOME-B, WT) tai harrastaa metsästystä.  Suosittelemme pentukursseja aikaisintaan n. 10-12-viikkoiselle pennulle, jotta olette jo ehtineet hieman tutustua toisiinne ennen kurssille tuloa.

Harrastamisessa kaiken perustana toimii koiran ja ohjaajan iloinen yhteistyö, jota lähdetään rakentamaan erilaisilla hauskoilla harjoituksilla. Kurssilla koirat oppivat itse tarjoamaan käytöksiä ja saavat oivaltaa! Harjoiteltavissa asioissa pidetään kurssin läpi mielessä metsästyksen/metsästyskokeiden vaatimukset ja toisaalta käytöksiin lähdetään rakentamaan myös sopivia häiriöitä kehityksen edistymiseksi. Näin treenaamalla saamme itsellemme luotettavan parhaan ystävän, jonka kanssa on ilo puuhailla yhdessä tilanteessa kuin tilanteessa. Koulutus perustuu palkkioiden käyttöön.

Kurssilla opetetaan mm. seuraavia asioita:
  • kontakti
  • leikkiminen
  • paikallaolo
  • luoksetulo
  • vierellä kulkeminen
  • rauhoittuminen ja maltti
  • noudon alkeet
  • pilli
  • eteenlähettämisen alkeet
Kurssin keston, hinnan ja kouluttajatiedot näet klikkaamalla kurssin kohdalta alla olevasta listasta.

Suosittelemme, että pennulle on annettu ensimmäinen rokotus kurssille tullessa, varoajan ei tarvitse olla täysin kulunut.

Näiden kurssien maksuun ei verottajan ohjeiden mukaan valitettavasti voi käyttää liikuntaetua (Smartum, Tyky, ePassi, Edenred, Eazybreak..).    

kesäkuu