Kuinka opettaa koira jättämään kaduilla olevat asiat sikseen?

Suurin osa koiranomistajista haluaisi jonkin keinon, jolla koiran saisi edes hihnassa lenkkeillessään jättämään kepit, purukumit, tupakantumpit, kakit, roskat, ruuan jämät ja jopa mahdolliset myrkkysyötit jne. syömättä ja suuhun ottamatta.

Luopumisen opettaminen onkin aika hyödyllinen taito tänä päivänä. Luopuminen tarkoittaa, että koira kääntyy pois tuosta houkuttelevasta kohteesta. Seuraavaa voi harjoitella kaikenikäisten koirien kanssa.

Opettaminen vaihe vaiheelta. Täältä löydät myös videon aiheesta

Vaiheessa 1
Aloita harjoittelu rauhallisessa ympäristössä.
Kytke koira.
Laita makupaloja jonkin korokkeen päälle niin, että koira ei aivan yllä niihin.
Pidä hihna jatkuvasti saman mittaisena, ja ole rauhallinen.
Anna koiran yrittää, kunhan ei ihan yllä makupaloihin saakka. Odota.
Kun koira edes vähän peruuttaa poispäin kohteesta tai kääntyy sinua kohden, naksauta tai kehu ja palkitse.
Palkitse koira aina vastakkaisesta suunnasta kuin missä makupalat ovat. Toistoja.

Vaiheessa 2
Kun koira alkaa aina kääntyä poispäin himoitsemastaan kohteesta, voit alkaa kulkea korokkeen ohi / ympäri. Taas palkitse aina poispäin koiran himoitsemasta kohteesta ja merkitse koiralle naksuttimen tai kehun avulla oikea hetki eli se kun koira luopuu. Toistoja.

Vaiheessa 3
Kun koira aina nopeasti kääntyy poispäin, lisää käsky esim. ’jätä’. Sano käsky juuri sillä hetkellä, kun koira on luopumassa. Merkitse oikea toiminto joko naksuttimen tai kehun avulla. Palkitse koira taas poispäin kohteesta, kun koira ottaa sinuun kontaktia. Voit myös pujotella useamman houkutuksen välistä ja ohi.

Vaiheessa 4
Laita herkut lattialle ja tee tässä sama harjoitus. Voit käyttää myös muita koiran himoitsemia asioita.
Pyydä ystävää vahtimaan, että koira ei pääse nappaamaan herkkuja. Ystävä voi laittaa käden eteen tai napata kohteen, jos koira aikoo sen ottaa. Mikäli avustajaa ei ole käytettävissä voit kääntyä nopeasti koiran eteen tai peittää herkut jalalla, jotta koira ei pääse herkuille. Tarvittaessa harjoittele ensin vaikka käytävän seinän vieressä. Merkitse taas oikea toiminto ja palkitse koira poispäin himoitusta kohteesta.

Vaiheessa 5
Siirry harjoittelemaan ulos. Tee ulkona tarvittaessa kaikki vaiheet ykkösestä alkaen. Tee harjoituksia eri paikoissa, jotta koira yleistää käskyn. Voit pyytää ystävää kävelemään edelläsi ja jättämään herkkuja sovittuihin paikkoihin, jotta pääset treenaamaan tätä kautta tilanteita joissa koira ei ole nähnyt sinun niitä laittavan.

Vaiheessa 6
Jätä naksutin pois tehtävästä ja satunnaista palkitsemista niin, että koira saa palkkion vain välillä. Kehu kuitenkin koiraa aina koiran toimittua oikein.

Harjoituksissa koiralle ei koskaan anneta niitä herkkuja, joista sitä on pyydetty luopumaan. Voit ottaa namit mukaasi harjoituksen jälkeen ja antaa ne myöhemmin.

Huomioithan, että koiralle pitää olla kertomassa vihjesana, jotta voidaan saada haluttu käytös aikaan. Mikäli koiraa ei pidetä silmällä, haluttua toimintoa ei voi saada samalla lailla aikaiseksi. Harjoitus on yleensä hyvä tehdä noin 5-10 toiston sarjoissa, jotta koira saa välillä miettiä oppimaansa. Olennaista on ajoitus, palkkion suunta sekä se, että koiran (varsinkin aluksi) saama palkkio on vähintään yhtä hyvää, ellei jopa parempaa kuin mitä houkutuksena on. Lisäksi se, ettei koira pääse nappaamaan houkutusta. Treenaa jokaista kohtaa useita kertoja ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä. Kun treenaat useampana päivänä peräkkäin, tulet huomaamaan, että koira oppii nopeasti ja saat jonkin apukeinon koiran löytäessä jotakin ei sallittua. On se sitten kotona, puistossa tai kadulla.

Treeni-iloa ja turvallisia lenkkejä!