Koira ja jäljestäminen, miksi koiran tulisi saada jäljestää?
Koirille on olemassa monia erilaisia koelajeja, joissa tehtävä on sama - seurata hajuvanaa eli jälkeä. Joissakin lajeissa koiran tulee jäljestää ihmisen tekemää hajuvanaa, joissakin eläimellä laahattua tai eläimen tekemää ja joissakin verellä tehtyä vanaa. Ei ole ihme, että erilaisia lajeja, joissa koira jäljestää on useita, sillä jäljestäminen on koiralle mitä luontaisinta puuhaa ja siitä hyötyy yhteiskuntakin. Koiralla voidaan jäljittää niin rikollisia, kadonneita ihmisiä kuin kadonneita lemmikkejä sekä metsästyksessä tai vaikkapa onnettomuudessa haavoittuneita eläimiä. Koiran nenälle on muutoinkin keksitty monia muitakin käyttötapoja. Näistä esimerkkinä, pommikoirat, ID-koirat, hypokoirat, huumekoirat, syöpää etsivät koirat jne.
Jäljestämisen etuna harrastuksessa on sen helppous - treenata voi itsekseen tai ryhmässä. Välineet eivät nekään paljoa maksa. Tarvitaan vain
jälkiliina, merkkejä (lajista riippuen), esineitä, riistaa, verta ja valjaat tai panta sekä tietenkin koira. Haastetta voi rakennella koiran mukaan lähes loputtomiin - aina on uutta opittavaa. Voi tehdä pidempiä, kulmikkaampia, vanhempia jälkiä. Voi tehdä ojia ylittäviä, maan pintamateriaalien ja korkeuserojen vaihteluita, erilaisella säällä eri aikaan vuorokaudesta jne.
Ja mikä parasta, koirat nauttivat jäljestämisestä. Jäljestäminen myös rentouttaa koiraa ja on sille yleensä hyvin mielekästä puuhaa. Moni todella vilkas koira, joka muuten hössöttää menemään joka suuntaan rauhoittuu oikein opetettuna jäljestämiseen ja saa purkaa siihen virtaansa. Toki on yksilöitä, joita jäljestäminen ei kovinkaan paljoa kiinnosta, johtuen joko jäljestämiseen hankalasta rakenteesta (jotkin vinttikoirat) tai koiran muista taipumuksista, mutta pääsääntöisesti normaalilla rakenteella varustettu koira pitää jäljestämisestä.
Mihin perustuu?
Eläimen tai ihmisen kulkiessa maastossa maan pinta rikkoutuu, aluskasvillisuus rikkoutuu ja jätämme itsestämme hajumolekyylejä matkan varrelle, haavoittunut eläin jopa veritippoja. Jälkikoira paikallistaa tuon maanpinnan rikkoutuneen ominaishajun ja seuraa tätä hajuvanaa. Hyvin koulutettu koira kykenee seuraamaan jälkeä, vaikka jälki kulkee siksakkia, sisältää työskentelyä vaikeuttavia teräviä kulmia tai ylittäisi teitä ja ojia. Hyvin koulutettua koiraa ei myöskään häiritse, vaikka jäljen varrelta löytyisi erilaisia häiriötekijöitä; vieraita ihmisiä tai muu metsän eläin olisi juuri kävellyt jäljen yli.
Sopivissa olosuhteissa koira kykenee seuraamaan hyvinkin vanhaa jälkeä. Epäedullisissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi kallolla, rankkasateen sattuessa jäljen säilyminen saattaa kestää ainoastaan muutamia kymmeniä minuutteja. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että ainoastaan jatkuva harjoittelu erilaisissa olosuhteissa tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen.
Ihmisen nenän hajupinta-ala on arviolta noin viisi neliösenttiä ja hajusoluja noin 5 miljoonaa, kun taas saksanpaimenkoiran nenän hajupinta-ala noin 150 neliösenttiä ja siinä hajusoluja noin 220 miljoonaa. Tästä syystä koira paitsi haistaa paremmin kuin ihminen, myös kykenee erittelemään hajuja paremmin. Aivan kuin meillä on kyky eritellä värejä ja sävyjä. Koiran hajuaistiin vaikuttaa myös se, kuinka nälkäinen koira on. Nälkäisenä koiran on arvioitu haistavan noin kolme kertaa paremmin kuin kylläisenä. Samahan ilmiö on havaittavissa ihmisellä. Nälkäisenä pitsapaikka tai leipomo tuoksuu kauemmas, dieetillä kaikki tuoksut voimistuvat.
Jäljen seuraamiseen vaikuttaa mm. millaisella maapohjalla on kuljettu, onko maa kosteaa vai kuivaa, onko reitillä voimakkaasti tuoksuvia kasveja, porottaako aurinko... Tihkusade ei haittaa, mutta kaatosade sen sijaan saattaa huuhtoa hajun jo hyvinkin lyhyessä ajassa pois ja tuuli taas saattaa siirtää jäljen hajun alkuperäiseltä paikaltaan.
Jäljen opettamisessa tavoite on, että koira ja ohjaaja muodostavat yhdessä toimivan parivaljakon, jossa koira yksin jäljestää, kun taas ohjaaja rajoittaa auttamisensa koiran liikkumisen helpottamiseen.
Eräs koulutuksen vaikeimmista asioista onkin oppia luottamaan koiraan kaikissa tilanteissa. Toinen haaste on, ettei itse yritä miettiä jo valmiiksi, missä jälki kulkee. Kolmas asia, johon kannattaa alusta saakka kiinnittää huomiota on koiran elekieli jäljellä. Koiraa tulisi oppia lukemaan, mutta yhtä tärkeää on oppia luottamaan koiran nenään - se on aina omaa parempi.
Koiran hajuaistia voi kehittää ja koiralle voi jäljestämisen sijaan talviaikaan tehdä vaikkapa hajuerottelua ja tokihan koiralle voi tehdä erilaisia nenää vaativia aktivointileikkejä ja mikä estää treenaamasta vaikkapa seuraavan vuoden kanttarellimetsää varten... tai vaikkapa jo tämän vuoden.
Kirjoittanut Camilla Peura