Naksutinkoulutus

Naksutin eli klikkerikoulutus on ollut käytössä jo vuosia ja sitä käytetään niin harrastuskoiriin, avustajakoiriin ja muihin virkakoiriin. Tässä artikkelissa pyritään hyvin yksikertaisesti selittämään, mistä on kyse ja miten koulutus etenee ja miksi naksutinta kannattaa ja voi käyttää.

Yleistä koiran kouluttamisesta:
  • Koiran kouluttaminen on koiran mielikuvien muokkaamista halutunlaiseksi
  • Koiralla on aina toiminnassaan päämäärä. Päästessään päämääräänsä toiminnallaan     koira 'uskoo' toimivansa oikein ja käyttäytyy vastaisuudessakin niin, koska toiminta oli palkitsevaa.
  • Mitä halutumpi päämäärä – sen suurempi motivaatio
  • Koiran oppimiseen vaikuttaa ympäristö ja sen häiriötekijät
  • Koira toimii tavalla, josta on sille hyötyä.
  • Aikaa palkita koiraa oikeasta suorituksesta on vain 0,5-0,8 s, mistä syystä naksutin on juuri paikallaan. Naksuttimen avulla koiralle pystytään merkitsemään tuo hetki.
Kun haluamme vahvistaa jotakin koiran käytöstä, on motivointi ehdottomasti paras koulutusmenetelmä
  • Naksutin- eli klikkerikoulutus on positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta.
  • Koulutustapa on kehitetty Pavlovin ja B.F. Skinnerin tutkimusten pohjalta.
  • Koulutuksessa pyritään saamaan koira aktiiviseksi ja tarjoamaan käytöksiä, joista haluttu toiminta poimitaan
Mikä on naksutin, miksi naksutin?
  • Ääni on lyhyt ja selkeästi erottuva.
  • Ääni on kerrasta toiseen samanlainen eikä tunnesidonnaninen kuten sana 'hyvä'
  • Väline on helposti käytettävissä
  • Mikä tahansa väline, joka täyttää nuo ehdot käy naksuttimeksi
  • Naksutinta tai vastaavaa koulutusperiaatetta voidaan käyttää useille eläinlajeille
  • Naksuttimen tilalla voi käyttää myös ns. naksutinsanaa, jota ei koskaan muutoin käytä - huom. sana ei saa olla 'tunnesidonnainen' eli iloisena sanottuna erilainen...
Koulutusmetodin edut
  • Palkitsemisen oikea-aikaisuus, päästään kertomaan juuri se hetki, kun koira toimii halutulla tavalla esimerkiksi seuraamisessa sijainti,  katsekontakti jne.
  • Koiran halu toimia itsenäisesti, koska koira uskoo saavansa omistajan naksauttamaan toiminnallaan
  • Motivoinnin helppous, koska koira toimii ja ratkaisee ja saa näin palkkion ja näin motivoi itseään (vrt. oppiaine, josta et pidä vs. lempioppiaine - kummassa opit paremmin?)
  • Koiran keskittyminen itse tehtävään on vahva
  • Koiran sopiva viretaso, sähläämällä on hankala ratkaista
  • Tehtävän riittävä pilkkoutuminen koulutuksen aikana, jolloin oppiminen helpottuu esim. noudossa kapulan pitäminen, kantaminen, luovutuspaikka jne.
  • Palkkion sijainti muuttuu vähemmän tärkeäksi. Sen ei tarvitse olla juuri nenän edessä jne.
  • Koiralle voidaan opettaa asioita mielekkääksi, joiden tekemistä se muuten saattaisi inhota.
  • Koiraa päästään palkitsemaan pienistäkin edistymisistä.
  • Ohjaajan sijainnilla tehtävään ei ole merkitystä. Ohjaaja voi olla kaukanakin koirasta ja silti kertoa oikea-aikaisesti, milloin koira toimi oikein
  • Ongelmakoirien koulutuksessa oiva apu juuri em. syistä
Ehdollistaminen:

Naks + Nami                 
30 – 50 pikkuista, helposti nieltävää (nakki, juusto, lihapulla tms), superhyvää makupalaa                 
3 - 5kertaa päivässä,                 
eri paikoissa                 
viikon – kahden ajan (Toki myös muita ehdollistamistapoja on)  

  • Naksutinkoulutuksen voi mieltää samoin kuin valokuvauksen. Pyrkimyksenä on ottaa kuva juuri siitä hetkestä, kun koira tekee oikein.
  • Muodosta mielessäsi kuvasarja koiran halutusta toiminnasta ja naksauta oikeasta toiminnasta
Perussääntöjä
  • Opetettava asia pilkotaan pieniin osiin esim. seuraaminen oikeaan paikkaan etusuunnassa, - sivusuunnassa jne., katsekontaktiin, mukaan lähtöön...
  • Opettaminen aloitetaan pienestäkin sinnepäin tyylisestä yrityksestä (katsominen, oikeaan suuntaan astuminen jne.)
  • Mitä suurempi vahvistetiheys sen parempi eli mitä useammin koira saa palkkion eli onnistuu sen halukkaampi koira ja sitä nopeampi oppiminen
  • Yhden koulutusjakson aikana opetetaan vain yhtä asiaa
  • Uutta asiaa opetetaan maksimissaan noin 5 minuutin ajan, sitten tauko.
  • Ensin aina naksaus sitten nami

Kosketuskeppi 
Kosketuskeppi helpottaa sellaisten asioiden opettamisessa, jossa perinteisesti koiraa houkuteltaisiin lelun tai makupalan avulla. Kosketuskeppi toimii myös ikään kuin jatkokätenä, joka on helppo häivyttää tehtävästä. Keppi on erinomainen mm. pienillä koirilla seuraamisen opettamisessa!

Kosketusalusta
Kosketusalusta helpottaa sellaisten asioiden opettamisessa, jossa perinteisesti koirahoukuteltaisiin jonkin kohteen avulla (lelu tai makupala).

Kosketusalusta on ulkopuolinen ärsyke, joka on helpompi häivyttää tehtävästä kuin lelu tai makupala. Esimerkiksi monien temppujen opettamisessa erinomainen samoin kuin tokoruudun opettamisessa jne.      

Naksutinsääntöjä
  • Käskysana lisätään tehtävään vasta, kun koira tarjoaa liikettä oma-aloitteisesti esim. menee maahan.
  • Käskysanan eli vihjesanan lisäämisen jälkeen koira saa palkkion vain käskysanan jälkeen tehdyistä tehtävistä eli kun sanottu maahan ja koira toimii näin. Jos koira itse menee koko ajan maahan siitä ei enää vihjesanan lisäämisen jälkeen palkita.
  • Naksauta juuri sillä hetkellä kun koira toimii toivotulla tavalla
  • Koira saa lopettaa toiminnan kuullessaan naksautuksen
  • Älä koskaan naksuttele montaa kertaa peräkkäin
  • Kun koira tekee jotain todella onnistuneesti, anna useampi nami, ei useampaa naksautusta
  • Älä kouluttaessa työnnä, vedä tai pidä koiraa paikallaan – houkutella voit
  • Uutta opetettaessa naksauta pienestäkin edistysaskeleesta
  • Naksauta vain toiminnasta, jota todella haluat vahvistaa
  • Treenaa lyhyitä aikoja kerrallaan
  • Treenaa vain hyväntuulisena
  • Älä käytä naksutinta houkutusäänenä tai huomion saamiseen koiralta
  • Kun aloitat harjoittelun uudelleen, aloita helpommasta kuin mihin edellisellä kerralla lopetit
  • Kun siirrät toiminnan uuteen paikkaan, helpota harjoitusta
  • Käytä makupaloina aina jotakin todella hyvää
  • Lopeta harjoittelu kun koira toimii parhaiten
  • Vahvista vain yhtä opetettavaa asiaa kerrallaan
  • Naksauta aina ensin ja palkitse vasta sitten
Mitä jos...?
Koira pelkää naksuttimen ääntä?
  • Vaimenna naksuttimen kieli maalarinteipillä
  • Laita naksutin taskuun tai tumpun sisään
  • Hanki naksutin, jossa säädettävä ääni
Minulla on useampia koiria
  •  Kaikki perheen koirat voi opettaa samalle äänelle.
  •  Laita vain muut koirat toiseen huoneeseen siksi aikaa kun koulutat yhtä
Naksautin väärästä kohdasta (esim. koira nykäisee hihnassa ja naksutin naksahtaa samalla)
  • Ei hätää, sano oho ja jätä nami antamatta.
  • Ota harjoitus uudelleen ja varmista, että koira onnistuu
Koulutus ei etene?
  • Mieti naksautuksen ajankohtaa, tuleeko myöhässä?
  • Yritätkö edetä liian nopeasti
  • Koirat myös oppivat sykäyksittäin, jolloin on normaalia, että koulutuksessa on myös suvantovaiheita.
Naksuttimesta itsestään ei koskaan tule itsestään palkkiota. Naksautus on vain merkki: ’Jess, nyt teit oikein’.
Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa opettaa – ei edes naksuttimen kanssa.
Jokaisen täytyy löytää oma tapansa opettaa.
Hauskaa pitää aina pitää!
Naksutin häivytetään lopulta tehtävästä samoin kuin palkkio, josta tulee satunnainen. 

Kirjoittanut Camilla Leijona