Web sivut

Katsekontaktin opettaminenFI

Koiran käyttäytymisen perussääntö on, että koira on kiinnostunut siitä, mitä koira katsoo. Jotta voimme siis ylipäätään kouluttaa koiraamme, tulee koiran olla meistä kiinnostuneita ja pitää meihin katsekontaktia. Yksinkertaistettuna meidän tulee olla siis kiinnostavia koiramme silmissä. Koiralle on siis hyödyllistä opettaa käsky, jolla sen saa tarvittaessa katsomaan ohjaajaansa.Tämä kouluttaminen t

Luopumisen opettaminen keino 2FI

(tai ainakin sylkäistään heti, jos sellainen sattuisi suuhun menemään?) Olemme tehneet asian opettamisen helpottamiseksi myös videon opettamisesta Tässä osassa keskitymme siihen, kuinka opettaa koira aina istumaan löytäessään jonkin houkuttelevan herkun. Perusajatus koko hommassa on, että opetetaan koira pitämään kannattavimpana ajatusta, ettei mitään oteta, joko ollenkaan tai ilman lupaa. Koira

Luoksetulon opettaminenFI

Luoksetulon opettaminen, kaksi tapaa Luoksetulo on taito, joka saattaa pelastaa koirasi hengen.  Miksi koira kieltäytyy tulemasta luokse? Mietitäänpä asiaa koiran kannalta. Mitä luoksetuleminen tarkoittaa koiralle? Tarkoittaako se mukavaa asiaa, huomiota, herkkuja...? Yleensä valitettavasti ei. Sen sijaan luoksetuleminen tarkoittaa monelle koiralle mukavan asian päättymistä – koira otetaan kiinn

Maahanmenon opettaminenFI

Esivaatimukset: Ei ole. Tapoja opettaa koira menemään maahan on useita. Tässä niistä pari:1. Opetettaessa koiraa menemään maahan, voidaan koira aluksi houkutella maahan makupalan avulla vetäen. Makupala voidaan joko vetää koiran leuan ali maahan kohti rintakehää tai toinen tapa on, että käsi, jossa makupala on, viedään nopeasti maahan ja koiran yrittäessä saada makupalaa se menee maahan. Kun koir

Paikallamakuun opettaminenFI

Paikallamakuun opettaminen Vaatimukset: koiran tulee osata jokin asentokäsky kuten 'istu', 'seiso', 'maahan'.  (Tässä maahan.)Paikallaolo tulee opettaa koiralle pienissä osissa. Harjoittelu aloitetaan aluksi rauhallisessa paikassa ja mielellään niin, että koira on jo valmiiksi hieman rauhallinen. Tapoja opettaa on jälleen useita. Aluksi koira pyydetään maahan, mennään koiran viereen kyykkyyn ja si

Nosework jatkokurssin vastauksetFI

Viime viikolla oli ensimmäiseen videoon ujutettu muutamia virheitä. Vastaukset:Koiran vapautus eri sanoilla (jes, jes vapaa ja jes saa ottaa), mikä hankaloittaa koiran ymmärtämistä, milloin saa mennä. Käytä siis vain yhtä vapautustapaa.Koiran vapautus liikkeessä liian aikaisin (bordercollie, jolla nenäkosketus, ensimmäinen häiriö). Koira ymmärsi merkitsemisen liikkeeseen.Joustohih

ÄkkilähdotFI

Täältä löydät vapaat paikat kursseilta, joiden alkuun on enää alle kaksi viikkoa aikaa!Yksityiskoulutusla 20.4. klo 15.00 Yksityistunti agilityUusi! Yksityistunti agilityla 20.4. klo 15.00 Uusi! to 2.5. klo 19.00 Yksityistunti pentu/arkiYksityistunti pentu/arkito 2.5. klo 19.00 Keppien tehotreenikurssila 20.4. klo 14.00 Keppien tehotreenikurssiKeppien tehotreenikurssila 20.4. klo 14.00 Kontak

IlmoittautumisehdotFI

YLEISTÄSuosittelemme, että kurssille tulee vain 1 HLÖ/KOIRA. Kurssille saa osallistua korkeintaan kaksi henkilöä koiran kanssa. Vain yksi henkilö kouluttaa koiraa/kerta, ja toinen perheenjäsen on kuunteluoppilaana. Kurssille ei saa osallistua jatkuvasti ääntelevien koirien (haukkuminen, ulvominen, jatkuva vinkuminen) tai toisia koiria tai ihmisiä kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvien koirien kan

Kesäkampanja: iloinen koirakesä!FI

Kun ilmoittaudut ja maksat minkä tahansa 8.6. eteenpäin alkavan kurssin 8.6. mennessä, saat 10% alennuksen kurssihinnasta.Ohjeet:Ilmoittaudu kurssille, joka alkaa aikaisintaan 8.6.Kirjoita 'huomioita kouluttajalle' -kenttään "Iloinen koirakesä".Laske alennushinta ja maksa kurssi. Kerro kurssin hinta 0,9:llä, ja me lisäämme alennuksen maksun kirjauduttua. (Esim: kurssin hinta 145e -> 145e x 0,9 =

Kurssit joilla on vapaita paikkojaFI

Tulevat kurssit löydät mm. TÄÄLTÄ  ja niitä julkaistaan lisää koko ajan. Vuokraamme tilojamme omatoimitreeneihin, lue lisää TÄÄLTÄ!Voit tilata ilmoitukset haluamistasi kursseista: kirjaudu sisään, klikkaa kurssikategorian otsikon (esim. pentukurssin jatkokurssi) vieressä olevaa kirjanmerkin kuvaa, ja saat ilmoituksen sähköpostiisi, kun lisäämme kursseja. Kontaktia ja hallintaa arkeenla 20.4. kl

Lahjakortti liikuntaedullaFI

Ovatko liikuntaetusi vanhenemassa, etkä tiedä mihin käyttäisit ne? Ei hätää! Voit ostaa itsellesi lahjakortin ensi vuoden kursseille!1. Luo tili Kompassin ilmoittautumisjärjestelmään: https://www.koirakoulukompassi.com/users/sign_up2. Tee maksu Koirakoulu Kompassille mobiilisovelluksen kautta, ja lähetä meille sähköpostitse kuitti maksusta (info@koirakoulukompassi.com). Voit myös tuoda paperiseteli

KoronaohjeetFI

Kurssitoiminta jatkuu Kurssitoimintamme jatkuu pitäen kahden metrin turvavälit. Tällä sivulla olevia ohjeita on jokaisen asiakkaamme tärkeä noudattaa, jotta toiminta voi jatkua. Säännöt ovat voimassa toistaiseksi. Kasvomaskin käyttö on edelleen pakollista, poislukien agilityssä kokonaista rataa suorittava koirakko, jonka aikana radalla ei ole kouluttajan lisäksi muita. Kasvomaskipakko

Tilanvuokrauksen ehdotFI

Tilaan saa tulla kerrallaan korkeintaan 5 henkilöä ja 5-7 koiraa.Vuokraamme tiloja vain yksityishenkilöille ja yhdistyksille, emme yritysten kaupalliseen käyttöön. Sopimus tilavuokrauksesta ja yleiset ehdot Yksityishenkilöt tekevät varauksensa tilavuokrakalenteriin. Yhdistysten varaukset hoidetaan sähköpostitse, info@koirakoulukompassi.com. Emme vuokraa tilojamme yritysten kaupalliseen käyttöön.

Liikuntaedulla maksaminenFI

Liikuntaeduilla (mm. Smartum, ePassi, Edenred) voi verottajan ohjeiden mukaisesti maksaa vain agility- ja Dobokursseja sekä koirajuoksua, sillä ne ovat ainoita liikunnaksi laskettavia koiraharrastuslajeja. Myös Lilan tilan (agility) sekä Turkoosin tilan (hoopers) vuokrauksen tai Lilan sekä Turkoosin tilan sarjakortin voi maksaa liikuntaedulla. Huomaathan, että saat maksaa vain omia kurssejasi ja va

YrityksestäFI

Koirakoulu Kompassi avasi ovensa vuonna 2005 Espoon Viherlaaksossa, muutti vuonna 2008 Helsingin Konalaan ja 2021 heinäkuussa Vantaan Pähkinärinteeseen. Olemme yksi pääkaupunkiseudun pisimpään toimineista koirakouluista. Pääasiallisena toimialueenamme on pääkaupunkiseutu ja sen lähialueet. Ovistamme kulkee viikoittain yli 500 innokasta hännän heiluttajaa. Koirakoulu Kompassi tarjoaa laaja-alaista k

TilavuokrausFI

Toimitilamme sijaitsevat Vantaan Pähkinärinteessä, osoitteessa Karhunkierros 6.Huomaathan, että vuokraamme tiloja vain yksityishenkilöille ja yhdistyksille, emme yrityksille emmekä kaupalliseen käyttöön.  Yhdistysten varaukset hoidetaan sähköpostitse, info@koirakoulukompassi.com. Vuokraamme toimitilojamme omatoimitreenejä ja erilaisia tilaisuuksia (ei leikkitreffejä/"koirapuistoilua") varten
   

Tilojen esittelyFI

Tilavuokrauksen ehdot ja varaukset täältä!Infoa mm. saapumisesta sekä autojen pysäköinnistä Lila tila (agility)Lila tila on kooltaan noin 29m x 14,5m, joka mahdollistaa pidemmänkin ratatreenin. Tilan pohjana on joustava ja pitävä kumimatto. Lilassa tilassa on sarja Caliganin agilityesteitä: kontaktit (A-este, puomi, keinu), lyhyitä ja pitkiä putkia, hyppyesteitä, pehmomuuri ja -pituus, kepit, 2x2-k

HierontaFI

Kompassilla hierojana toimii Dipl. Urheilukoirahieroja Maija Rýd. Maijan esittelyn voit lukea täältä.  Hieronta-aikoja on varattavissa ke-pe aamu- ja iltapäivisin. Aikoja varausjärjestelmän ulkopuolelta voi myös kysyä suoraan Maijalta, nauraenmenee@hotmail.comVaraa hierontaEsteen sattuessa varaus tulee perua viimeistään 24h ennen varattua aikaa joko varausjärjestelmän kautta tai sähköpostitse, info

HyvinvointiFI

Koirien hyvinvointi on meille äärimmäisen tärkeää. Haaveenamme on, että mahdollisimman moni koira saisi elää kivuttomana ja jopa nauttia käsittelytoimenpiteistä ja trimmauksesta!Trimmaamo Trimmauspalvelumme on päättynyt kesäkuussa 2021. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme!HierontaTällä hetkellä meillä ei valitettavasti ole koirahierontaa.

Koulutustarvike.fi -verkkokauppaFI

Monipuolisesta verkkokaupastamme löydät tarvikkeiden lisäksi myös koulutusvinkkejä tuotteiden käyttöön.Verkkokauppamme palvelee sinua kellon ympäri, silloinkin kun liikkeemme ovet ovat suljettuina. Tilaamasi tuotteet voit joko noutaa liikkeestämme tai valita toimitustavaksi postituksen. Tilauksesi maksutavaksi voit valita verkkomaksun tai laskun.www.koulutustarvike.fi

KesäkamppisFI

KESÄKAMPPIS! Kun teet kurssi-ilmoittautumisen 21.6.-30.6. välillä mille tahansa kesän/syksyn kurssille ja maksat sen 30.6. mennessä, niin palautamme 10% kurssin hinnasta käyttäjätilisi saldolle!Ohjeet:Tee kurssi-ilmoittautuminen mille tahansa tulevalle kurssille ja maksa se välillä 21.6.-30.6.Kirjoita "huomioita kouluttajalle" -kenttään "Keskikesän rieha".Palautamme käyttäjätilisi saldolle 10% kurs

Usein kysytyt kysymyksetFI

ilmoittautuminen Ilmoittautumisehdot kokonaisuudessaan näet täältä.Mistä näen alkavat kurssit?Klikkaa yläpalkista "Koulutus" ja valitse siitä haluamasi kategoria. Alkavat kurssit on listattu kunkin kategorian kohdalla. Haluamaani kurssia ei ole alkamassa tai ne ovat minulle huonoon aikaan. Milloin kursseja tulee lisää?Lisäämme kursseja jatkuvasti, ja pyrimme pitämään kalenterin täynnä ainakin n. 2-

Info ja saapuminenFI

Saapuminen ja parkkeerausViihtyisät toimitilamme sijaitsevat Pähkinärinteessä osoitteessa Karhunkierros 6, 01640 Vantaa. Koirakoulu on tien päässä olevan ruskeaseinäisen rakennuksen 2. kerroksessa. Yläpihalle kuljetaan kääntyen heti portin jälkeen vasemmalle, rakennuksen vasemmassa reunassa olevaa ajoväylää pitkin. Paikalle pääsee myös useilla busseilla, kts. lisää www.reittiopas.fi.Yläpihalla on r

OikopolutFI

Koulutustarvike.fi-verkkokauppaVerkkokurssitIlmoittautumisehdotVapaat paikat kursseilleTilavuokrausHieronta Ohjeet saldon käyttöönLiikuntaedulla maksaminen

Ohjeet Saldon käyttämiseenFI

Saldolla olevaa rahaa voi käyttää kursseihin, verkkokursseihin ja tilavuokrauksiin sekä koirahierontaan.  Saldolla oleva raha on käytössä yhden (1) vuoden siitä päivästä lähtien, jona se on siirretty saldolle. Ohjeet maksamiseen:Kirjaudu sisään ja valitse omat tiedot -> ilmoittautumiset tai varaukset -> avaa haluamasi kurssi tai varausValitse Maksaminen-valikosta alin vaihtoehto "haluan

TietosuojaselosteFI

SisältöYleistäRekisterinpitäjä ja rekisterinpitäjän yhteystiedotMitä tietojani voidaan kerätä?Mihin henkilötietojani käytetään?Miten tietojani säilytetään ja suojataan?Kuka käsittelee henkilötietojani?Kuinka kauan tietojani säilytetään?Millaisia oikeuksia minulla on?Kuinka saan järjestelmään itsestäni tallennetut tiedot?Miten voin vaikuttaa tietojeni käyttöön?Luovutetaanko henkilötietojani kolmansi

Luopumisen opettaminen keino 1FI

Suurin osa koiranomistajista haluaisi jonkin keinon, jolla koiran saisi edes hihnassa lenkkeillessään jättämään kepit, purukumit, tupakantumpit, kakit, roskat, ruuan jämät ja jopa mahdolliset myrkkysyötit jne. syömättä ja suuhun ottamatta. Luopumisen opettaminen onkin aika hyödyllinen taito tänä päivänä. Luopuminen tarkoittaa, että koira kääntyy pois tuosta houkuttelevasta kohteesta. Seuraavaa voi
   

HyvinvointikartoitusFI

Hyvinvointikartoitus avautuu PDF:nä tätä linkkiä painamalla. Kartoitus kannattaa printata ja täyttää se ajatuksella. Parhaimmillaan kartoitus antaa osviittaa, minkä verran koira saa toteuttaa erilaisia lajityypillisiä käytöksiä ja mihin hyvinvoinnin osa-alueisiin kannattaa ehkä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
   

TerveysFI

      

Koiran lihavuusFI

”Alttius kasvainsairauksille, nivel- ja selkäongelmille, sydän- ja hengitystievaivoille, maksantoimintahäiriöille, diabetekselle ja iho-ongelmille...” Tässä on osa listasta, jossa kuvataan koiran lihavuuden mukanaan tuomia ongelmia. Eikä lista valitettavasti pääty tähän. On arvioitu, että yli neljäsosa koirista on liian tuhdissa kunnossa. Monet niistä koirista, joka tuodaan eläinlääkärin vastaan
      

Vanheneva koiraFI

Koiran  ikääntymistä voidaan arvioida tarkastelemalla sen käyttäytymistä ja ulkonäköä. Milloin koira on vanha, riippuu monesta tekijästä: koiran rodusta, koosta, terveyshistoriasta ja elämän aikana koetuista asioista. Pieni, alle kymmenkiloinen  koira elää hyvinkin pitkään, helposti 16 -vuotiaaksi, ja on vanha vasta täytettyään kymmenen, kun taas jättikokoinen lajitoveri saattaa olla vanha jo 7-vuo
      

KoirahierontaFI

Lihasten ollessa elastiset ja lämmitellyt koira kykenee paitsi nopeampaan ja parempaan suoritukseen, mutta myös koiran loukkaantumisvaara on vähäisempi. Kilpakautena koiraa tulisikin hieroa säännöllisesti. Koiran hieronta toimii paitsi ennaltaehkäisevänä hoitona, siitä on apua myös erilaisten koirille nykyään yleisten rakennevikojen ja kasvuhäiriöiden hoidossa. Rakenneviat haittaavat koiran normaal
      

Koiralle vaaralliset ruoka-aineetFI

Pulla ja sämpylätaikinaOireet: Pullataikinan hiiva aiheuttaa koiralle humalatilan: koira hoipertelee, oksentaa ja ripuloi. Pahimmassa tapauksessa koira saa alkoholimyrkytyksen ja kuolee. Ensiapu: Mikäli koira on syönyt pullataikinaa vain vähän, riittää ensiavuksi tilanteen seuranta. Mikäli pullataikinaa on mennyt paljon (koiran kokoon suhteutettuna) vie koira viipymättä eläinlääkäriin.Sipuli/valko
      

Tunne oma koirasiFI

OMAN KOIRANSA TUNTEMINEN ON PARAS ENSIAPUTAITOLähes joka koiralle sattuu haaveri joskus elämänsä aikana. Onneksi tapaturmat ovat usein pieniä, ja niistä monet voi hoitaa kotikonstein. Koirilla on olemassa rotutyypillisiä  ongelmia, joiden ensiapu kannattaa opetella hallitsemaan. Mitä kauempana eläinlääkäristä ollaan, sitä tärkeämmän osan saavat omistajan ensiaputaidot.Monesti ensiavuksi onneksi rii
      

Koiran normaalit arvotFI

Ruumiinlämpö 38.2 - 39.2 celsiusta Pulssi 60 - 160 lyöntiä minuutissa Hengitystiheys 10 - 30 kertaa minuutissa Veden kulutus 30 - 50ml/kg vuorokaudessa Virtsan määrä 10 - 30ml/kg vuorokaudessa Ylläolevissa on rotu- ja yksilökohtaisia eroja. Pienillä koirilla ja pennuilla ollaan vaihteluvälien yläpäässä johtuen vilkkaammasta aineenvaihdunnasta. Ylläpitoenergiantarve kaloreina vuorokautta koh
      

Koiran pieni lääkekaappiFI

•  Boorivettä (eli fysiologinen silmävesi) •  Desinfioiva haavanpuhdistusaine (esim. Betadine laimennettuna tai Septidin)•  Haavapulveri (esim. Bacibact) •  Korvanpuhdistusaine (esim Epi-otic/Anivox) •  Kyypakkaus (ei kyyn puremaan, vaan ampiaisen pistoihin)•  Lääkehiiltä•  Matkapahoinvointilääkkeet (esim. Postafen) •  Maitohappobakteerivalmiste (esim. Tehobakt) •  Nestetasapainon ylläpitämiseen l
      

Perus ensiapuohjeitaFI

Pulssin tunnustelu Pulssin tuntee helposti koiralta nivustaipeesta reisivaltimosta. Koiran sydän lyö normaalisti rodusta ja tilanteesta riippuen n. 60 – 150 kertaa.  Koiran syke on epäsäännöllinen. Kuumeen mittaaminen Koiran ruumiinlämpo mitataan peräsuolesta. Koiran normaali ruumiinlämpö on noin 38,5 - 39ºC. Limakalvojen värin katsominenLimakalvojen värin näkee koiralta suun limakalvoilta; h
      

Ensiapu-ohjeetFI

HaavahoitoLiian lyhyeksi leikattu kynsi / katkennut kynsiEi vaadi yleensä erityistoimenpiteitä. Eläinkaupoista on saatavilla verenhyydytys jauhetta näitä tapauksia varten, mutta perunajauho toimii yhtä hyvin. Laita siis perunajauhoa kynnelle, se nopeuttaa verenvuodon tyrehtymistä. Älä anna koiran liikkua, kun verta vuotaa, sillä se hidastaa verenvuodon loppumista aiheuttaa ison sotkun. Kannuskynnen
      

Pentu pureeFI

Ongelma: Pentu Puree Ihmisten herkulliset kädet? Pennun normaaliin kasvuun kuuluu vaihe, jossa pentu leikillään puree ihmisten käsiä ja jalkoja. Puremista pennut joutuvat myös opettelemaan, jotta tietävät kuinka kovaa saa purra. Vaikka kyseessä ei ole millään tavoin aggressiivinen käytös, on tapa ihmisten mielestä varsin epämiellyttävä, sillä pennun maitohampaat ovat erittäin terävät. Kannattaa
      

Rauhoittumisen opettaminenFI

Virtaa, virtaa Pentu hyrrää, juoksee sinne tänne, iltaisin saa hepulin ja puree jalkoihin. Huomaamatta perheeseen on hankittu hai, joka vaanii jokaista liikkujaa. Kirpputori on jo muuttunut perheen vakio vaatteiden ostopaikaksi ja pehmustettuihin säkkeihin pukeutumista on vakavasti harkittu.   Ulkoilu on yhtä tuskaa, kun koira juoksee ympyrää hihnassa ja ilman. Lenkillä koira yrittää hyökkiä pyör
      

Koiran kouluttaminen ja palkitseminenFI

Koiran kouluttaminen ja palkitseminen - mikä saa koiran oppimaan? Koiran kouluttaminen ei ole tähtitiedettä, se on vain iso joukko pieniä paloja, joiden tulee loksahtaa kohdilleen. Milloin koiraa voi alkaa opettaa? Koira oppii asioita heti syntymästään saakka. Ensimmäisen opin koira saa emältään  ja pennun tulevaisuuden kannalta onkin tärkeää, että emä on tasapainoinen yksilö. Jos emä on epävar
      

Koira karkaileeFI

Jos koira jatkuvasti karkaa kotoaan tutkimusretkilleen tai ottaa hatkat heti kun hihnasta irti pääsee, on usein vitsit vähissä. Huoli karanneesta koirasta on suuri ja karanneen koiran etsintä vaikeaa, vaikka koira tutussa paikassa usein enemmin tai myöhemmin palaa kotiin. On myös koiria, jotka jäävät näköetäisyydelle, mutta eivät anna ottaa itseään kiinni. Jotta koiraa voi pitää vapaana olisi sen
      

SisäsiisteysongelmaFI

On yllättävänkin yleistä, että koirat tekevät tarpeensa sisälle. Joidenkin arvoiden mukaan jopa joka neljännellä koiralla on ongelmia sisäsiisteyden kanssa. Syitä on monia - näistä suurin osa vain puutteellisesta koulutuksesta johtuvia. Koirien voisi sanoa olevan luonnostaan sisäsiistejä. Valitettavasti joidenkin koirien kohdalla tämä tarkoittaa vain, ettei omalle makuupaikalle tehdä tarpeita. Mitä
      

Koira murisee kupillaFI

Joidenkin mielestä koiralta ei koskaan saa ottaa mitään pois. Mutta mitäpä sitten tehdään, kun koira päättää ottaa jotakin vaarallista ja se on jo suussa?   RuokakuppikäyttäytyminenJo pennulle opetettava säännöt: Pennun kanssa treenaaminen ruokakupilla on helppoa. Ruokailun yhteydessä on helppo opettaa istuminen, odottaminen ja maahanmeno. Pennulle tulee samalla opettaa, kuinka sen oletetaan käyt
      

AutoiluFI

Autoilu on suurimmalle osalle koirista mukavaa puuhaa. On kuitenkin olemassa joukko koiria, joille autoilu aiheuttaa voimakasta stressiä. Toiset voivat autossa pahoin ja oppivat siksi inhoamaan autoilua. Toiset koirat taas kiihtyvät autossa kaikesta ohikiitävästä tai treeneihin menosta ja pitävät uskomatonta mekkalaa auton liikkuessa ja niin kaikkien autossaolijoiden hermot ovat koetuksella. Koira
      

Koira jahtaa kaikkea liikkuvaaFI

Ongelma: Koira jahtaa kaikkea liikkuvaa   Jotkut koirat tuntuvat olevan mahdottomia jahtaajia. Kohteeksi tuntuu kelpaavan lähes mikä tahansa liikkuva – autot, pyörät, juoksevat lapset, skeittilaudat, kissat, puput tai jopa oma häntä, varjot ja valonsäteet. Aggressiivisuutta? Monet koirat juoksevat mielellään pallojen tai keppien perässä. Useimille lienee selvää, ettei koira jahtaa palloa, kos
      

Koira hyppii vastenFI

Riippuu paljon koiran koosta ja ihmisen vaatetuksesta, kuinka ikävänä ihmiset kokevat koiran itseään vasten hyppimisen. Koira sen sijaan ei ihmisen vaatetusta tai omaa kokoaan pohdi. Siksi onkin ikävää, että pennun hyppiessä vasten ihmiset monesti sanovat, ettei se haittaa, sehän on vain suloinen pallero. Koiraa myös palkitaan vasten hyppimisestä antamalla sille huomiota. Ikäväksi tilanne nimi
      

Odotammeko liikaa nuorelta koiralta?FI

Luettuani kysymyksiä koiraongelmissa ei mieleeni ole voinut olla hiipimättä kysymys: Odotammeko koiralta välillä yksinkertaisesti liikaa? Onko jossain kiireisen elämän välissä kokonaan unohtunut, että koirallakin pitää olla pentuaika, ettei alle vuoden ikäinen koira missään nimessä ole valmis? Onko näyttelyissä vallinnut 'broiler-ajattelu' siirtynyt myös koiran pitoon? Onko vahingossa unohtunut, et
      

ÄänipelkoFI

Ongelma: Koira pelkää kovia ääniä, paukkuarkuus Kovien äänten pelkoa esiintyy kaikenrotuisilla koirilla, muttra toisilla roduilla on enemmän taipumusta paukkuarkuuteen (ääniarkuuteen) mm.hollanninpaimenkoirat sekä colliet. Ääniarkuus on fobia, jonka laukaisijana on yleisimmin ilotulitus,laukaus, ukkonen, sireenit, moottorit, TV, stereot tai pölynimuri. Pelon tarkoituksena on suojella yksilöä vaa
      

Koira pelkää vieraita ihmisiäFI

Ongelma: Koira pelkää vieraita ihmisiä   Ihmispelko on ehkä koiran kiusallisin pelotila. Se saattaa kodistua yhdestä ihmisestä tai ihmistyypistä aina kaikkia ihmisiä koskevaksi. Pelon aiheuttama reaktio vaihtelee jähmettymisestä tai pakenemisesta silmittömään hyökkäämiseen. Koira kokee useimmiten pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan. Koska miehet ja lapset syystä tai toisesta kohtelevat koiraa epämiel
   

AgilityFI

      

Koiran kuntoFI

Jotta koiralta voitaisiin odottaa maksimisuoritusta agilityssä tulee sen olla huippukunnossa ja hyvin lämmitelty. Tämänhän sanoo jo terve maalaisjärki. Koira ei saa olla liian lihava eikä sillä saa olla vammoja. Kuinka kuntoa sitten rakennetaan ja mikä on hyvä määrä liikuntaa? Paljonko koiraa tulisi lämmitellä? Entä jäähdyttelyn merkitys? Mitä koira haluaa tehdä, riippuu paitsi sen työskentelyhalu
      

Liikaa virtaa agilityyn?FI

Toisinaan agikentälle tulee koiria, joille on suotu melkoisesti virtaa. Kun ne pääsevät radalle, purkautuu tuo ylimääräinen virta helposti kimeänä haukkuna, pyörimisenä, sähläämisenä, rimojen pudotteluna, omina estevalintoina, radalle karkaamisena, ”liian hitaan” ohjaajan napsimisena tai muuna - ei niin miellyttävänä - toimintana. Koira ei kykene keskittymään ja ohjaajalta palaa hihat. Mitä tehdä?
      

DoboFI

Dobon alkuajatus syntyi jo kauan sitten, mutta varsinaisesti laji sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun etsin lajia, jossa saisi lihaskuntoa treenattua samanaikaisesti koiran kanssa. Dobo onkin suunniteltu kasvattamaan sekä ohjaajan että koiran lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta  ja tasapainoa. Ja samalla parantamaan suhdetta koiran ja omistajan välillä. Dobo-harjoitukset tehdään pääasiassa
      

ViestikoeFI

Lajin historiaaViestikoiria käytettiin molemmissa maailmansodassa armeijan apuna; ne pitivät yhteyttä eri yksiköiden (tulenjohdon ja tykkipattereiden) välisinä viestin viejinä silloin kun muunlainen tiedonvälitys syystä tai toisesta oli mahdotonta. Lajiin soveltuivat vain koirat, joiden henkiset ja fyysiset ominaisuudet olivat erinomaiset, sillä viestin liiallinen viipyminen tai vääriin käsiin jou
      

HakukoeFI

HAKUKOE – TOINEN SUOSITUIMMISTA PK- LAJEISTA   Suosituimmat palveluskoiralajit ovat ehdottomasti haku- ja jälki.  Lajin historiaaHakukokeen juuret ovat aina 1800-luvulla, kun Alpeilla käytettiin St. Bernhardinkoiria lumivyöryissä hautautuneiden ihmisten etsintään. Ennen ensimmäistä maailmansotaa saksalainen sotilas Konrad Most koulutti poliisi- ja lääkintäkoiria ja kehitti koirien etsintätaitoja.
      

TokokokeisiinFI

Kun koiran kanssa on innostunut harrastamaan ja harjoittelemaan tokoa, on se sitten kotipihalla tai ryhmässä, jossain kohtaa monille tulee mieleen...Pitäisikö sitä käydä kokeessa testaamassa? Joillekin tuo koekärpänen iskee, kun kaveri houkuttelee möllikokeisiin tai kouluttaja kehuu parivaljakkoa treeneissä. Mutta mistä niitä kokeita oikein löytää, mitä niissä tapahtuu? Säännöt: Tottelevaisuuskok
      

Pieni koiranäyttelyopasFI

Koiranäyttelyt ovat jatkuvasti suosiotaan kasvattava koiraharrastus. Kun näyttelyyn menee ensimmäistä kertaa,  on moni aloitteleva koiraharrastaja helposti hieman päästään pyörällä. Tähän artikkeliin on pyritty kasaamaan ohjeet aloittelevalle näyttelyharrastajalle tai satunnaiselle näyttelyyn menijälle. Ennen kuin ilmoitat koirasi näyttelyyn, tarkista, että koirallasi on voimassa olevat rokotukset
      

Koiratanssin lajiesittelyFI

Koiratanssi on koiran ja ohjaajan musiikin tahdissa suorittama ja siihen mukautettu oivaltava ohjelmakokonaisuus, joka sisältää luovaa tottelevaisuutta, erilaisia temppuja ja liikkeitä sekä seuraamisia. Tavoitteena on ohjaajan ja koiran saumattomassa yhteistyössä esittämä musiikkiin sopiva kokonaisuus, jossa on huomioitu koiran erityisominaisuudet ja vahvuudet. Esityksen
      

Nosework esittelyFI

Nosework on koiraharrastuslaji, jossa koira etsii lajiin kuuluvan hydrolaattihajun. Hydrolaatteja ovat eukalyptus, laakerinlehti, laventeli tai näiden yhdistelmät. Alimmassa luokassa etsittävä haju on pelkkä eukalyptus, ylemmissä luokissa myös hajujen sekoitukset ovat mahdollisia. Lajissa on neljä eri etsintämuotoa: sisäetsintä, laatikkoetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. N
      

Noseworkin ja sienietsinnän erojaFI

Koirien nenänkäyttöön liittyvät harrastuslajit ovat viime vuosina olleet nousussa. Tämä on hieno asia, sillä onhan koiran nenä aivan uskomattoman hieno kapistus. Lisäksi hajutyöskentely on koiralle luontaista ja rentouttavaa puuhaa, jolla on helppo tarjota koiralle mielekästä ja väsyttävääkin tekemistä. Onko haistelulajeilla kuitenkin muitakin eroja kuin itse haju? Saako koirasta oikeasti no
      

Hyvä suhde koiran kanssa?FI

Mikä on hyvä suhde koiran kanssa? Mistä sen tietää? Vastaus lienee yhtä helppo kuin vastaus kysymykseen: onko sinulla hyvä avioliitto? Jokaisella on varmasti oma mielikuvansa siitä, mikä on hyvä suhde koiran kanssa. Se mikä yhdelle tarkoittaa hyvää, ei välttämättä ole sitä toiselle. Tiettyjä yhteispiirteitä hyvälle suhteelle kuitenkin on, joista voi jotakin päätellä. Hyvässä suhteessa... Hyväs
      

Huumori: Miksi ottaisin koiranFI

Koira oikein valittuna ja koulutettuna on paras kaverisi. Se on juuri se, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Se on se, joka vie sinut lenkille, alentaa verenpainettasi, parantaa sosiaalista elämääsi. Se on juuri se, joka sotkee lattiasi kuralla, hiekalla ja karvoilla, vaatteesi karvoilla, joskus kuolalla ja tassuprinteillä, keittiösi vesikupista loiskutetulla vedellä ja ruualla - se, joka op
      

Huumori: Ongelmakoiran valmistusopasFI

Tässä ohjeet ongelmakoiran valmistamiseksi normaalin alun saaneesta pennusta.  Hössötä pennun kanssa mahdollisimman paljon kotona. Reagoi pennun jokaiseen vingahdukseen silittelemällä, juttelemalla ja tyynnyttelemällä. Älä vie pentua katsomaan toisia koiria tai jos viet huolehdi, että toiset koirat ovat rajuja tai eivät pidä pennuista. Älä anna vieraiden tulla tervehtimään koiraasi – haluathan,
      

Koiranpennun hankkiminenFI

Ensikäynnillä pennun kasvattajan luona kasvattaja kyselee usein paljon kysymyksiä mahdollisilta pennun ostajilta. Sellaiselle, joka on vasta hankkimassa koiranpentua, kasvattajan tekemä kysymysryöppy voi tuntua tungettelevalta, mutta tällainen kasvattaja on vain tunnollinen. Hän haluaa varmistaa, että oikea koira menee oikeaan kotiin. Sen sijaan, jos sinulle tuputetaan koiranpentua torilla, markkin
      

Pennun valinta pentueestaFI

Kun se oma rotu on löytynyt ja sopiva kasvattajakin löytynyt niin ajatus siirtyy siihen, mikä pentu pentueesta olisi se oikea pentu. (Lue myös)Kokenut, tarkkasilmäinen kasvattaja huomaa melko nopeasti eroja pentujen luonteissa ja osaa auttaa pennun valinnassa.Mieti itse, mitä haluat tehdä pennun kanssa tulevaisuudessa. Jos haluat puhtaasti koiraa kotikoiraksi, eivätkä näyttelyt ajatuksena kiinnosta
      

JäljestäminenFI

Koira ja jäljestäminen, miksi koiran tulisi saada jäljestää?   Koirille on olemassa monia erilaisia koelajeja, joissa tehtävä on sama - seurata hajuvanaa eli jälkeä. Joissakin lajeissa koiran tulee jäljestää ihmisen tekemää hajuvanaa, joissakin eläimellä laahattua tai eläimen tekemää ja joissakin verellä tehtyä vanaa. Ei ole ihme, että erilaisia lajeja, joissa koira jäljestää on useita, sillä jäl
      

Koiran aktivointiFI

  Klikkaa sivun oikeaa ylälaitaa selataksesi eteenpäin ja vasenta taaksepäin
      

NaksutinkoulutusFI

Naksutin eli klikkerikoulutus on ollut käytössä jo vuosia ja sitä käytetään niin harrastuskoiriin, avustajakoiriin ja muihin virkakoiriin. Tässä artikkelissa pyritään hyvin yksikertaisesti selittämään, mistä on kyse ja miten koulutus etenee ja miksi naksutinta kannattaa ja voi käyttää.Yleistä koiran kouluttamisesta:Koiran kouluttaminen on koiran mielikuvien muokkaamista halutunlaiseksiKoiralla on a
      

Näy pimeälläFI

      

Koiraperheen siivouspäiväFI

Omistettuani koiria lähes koko ikäni ja pyöritettyäni useita vuosia koirakoulua voisin väittää, että erilaiset siivousvälineet, kikat ja muut sellaiset ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Koska aiheesta on saatavilla kohtuullisen vähän artikkeleita - ehkäpä aiheen 'tylsyyden' ja arkipäiväisyyden vuoksi,  haluan jakaa kanssanne nyt sellaiset asiat, jotka mielestäni ovat olleet tärkeitä - koska ne todell
      

Lahjaideoita koiraihmiselleFI

Keräsimme tähän vinkkejä ilman koiran rotu- ja kokorajoitteita. Ystäväsi harrastaa tottelevaisuutta koiransa kanssa Jokainen tokoihminen arvostaa varmasti seuraavia eikä näissä oikein voi mennä pieleen: Merkkikartiot  Ruutunauha Tunnistusnoutokapulat Kosketuskeppi ja naksutin Ystäväsi on kiinnostunut koirien hyvinvoinnista Dobo-koiran kanssa kuntoon-kirja Ystäväsi harrastaa k