Laura Tikka

Olen Laura Tikka ja koulutukseltani eläintenhoitaja (Kannus, kennellinja 2014-2016) sekä eläintenkouluttaja (AT) 2016-2017 ja suoritin eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon (EAT) 2023.
Olen myöskin käynyt
Arkitottelevaisuuskoulutusohjaajakurssin,
Dobo-koulutusohjaajakurssin,
Rally-toko koulutusohjaajakurssin sekä
Nose Work Finland ry:n ohjaajakoulutuksen. 
Koiraharrastaminen alkoi perheen ja läheisten sekarotuisten koirien parissa. Enimmäkseen olin tekemisissä arkojen ja epäsosiaalisten koirien kanssa. Kiinnostus koirien käyttäytymiseen kasvoi mitä enemmän erilaisia koiria tapasin. Tiesin jo silloin haluavani ammatin koirien parista. Työharjoitteluja olen tehnyt esimerkiksi Muoniossa Huskysafarilla, Turkissa koiratarhalla hoidon ja koulutuksen parissa sekä Sipoon Eläinlääkäriasemalla. Olen seurannut useiden eri kouluttajien koulutuksia ja käynyt paljon erilaisilla luennoilla.
 
Kouluttajana pidän tärkeänä sitä, että edetään koiran ehdoilla. Pakotteilla ei mielestäni saa aikaan luottamusta, eikä koiralta saa vaatia liikaa ja liian nopeasti. Jokainen koira on yksilönsä ja asioita voi kouluttaa monella eri tavalla. Hyvä kouluttaja löytää jokaiselle sopivat tekniikat. Tekemisen täytyy olla molemmille hauskaa ja nautitaan yhdessä olosta. Mielestäni palkitsevinta koirien koulutuksessa on nähdä koiran edistyminen sujuvan ja iloisen tiimityöskentelyn jälkeen.
 
Kotona asustelee tällä hetkellä yhdeksän vuotias sheltti Capu, jonka kanssa olemme harrastaneet paljon eri lajeja. Kisakentillä meitä näkee Nose Workin ja Rally-tokon parissa. Capun kaveriksi tuli 2021 bordercollie Toca.

Minulla on ollut osa-aikaisessa koulutuksessa poliisikoiralaitoksen omistama belgianpaimenkoira malinois Camo, jonka kanssa tehtiin paljon etsintöjä, jälkeä ja tottelevaisuutta. Camo meni Jyväskylään ohjaajalle toukokuussa 2016.
Viimeisin projektikoira, saksanpaimenkoira Moca tuli minulle joulukuussa 2016 ja lähti töihin poliisille niin ikään Jyväskylään kesällä 2017.





maaliskuu
huhtikuu
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu