Sonja Holopainen
Team member bio
Olen Sonja Holopainen ja pääsääntöisesti koulutan koirakoululla agilityä.
Lajin harrastamisen aloitin jo 1990-luvun lopulla ja olen kisannut eri koirieni kanssa sm-tasolla. Agilityssä minua kiehtoo ehkä eniten se, että koskaan ei voi tulla täysin valmiiksi. Aina löytyy jotain uutta kehitettävää ja opittavaa sekä kolikon toisena puolena on hauska yhdessä tekeminen koiran kanssa.  


Tällä hetkellä minulla on kolme koiraa: bordercollie Hohto sekä schipperket Missy ja Helmi. Agilityn lisäksi harrastan koirieni kanssa tokoa ja Rally-tokoa sekä tietysti pitkiä metsälenkkejä ja kaupunkikävelyjä. Helmi harrastaa agilityä ihan vaan omaksi iloksemme ja lauman muut jäsenet sitten enemmän kilpailumielessä. Mielestäni agilityssä tavoitteet voivatkin olla hyvin erilaiset yhteisestä tekemisestä aina arvokisatasolle asti ja se tässä lajissa erittäin hienoa.
 
Agilityä olen kouluttanut vuodesta 2000 lähtien sekä omassa harrastusseurassa että ajoittain koirakoulu Kompassissa. Kouluttajana toimimisen paras puoli on se, että näkee ohjaajien ja koirien yhteistyön kehittymisen sekä ilon, mikä syntyy yhdessä oppimisessa. Itse pidän tärkeänä koiran esteosaamista ja sitä, että jokaiselle löytyy vaativimmissa harjoitteissa se oma ja itselle paras tapa suorittaa ratakuvioita. Esteosaamisen lisäksi ei siis ole vain yhtä oikeaa tapaa edetä radalla, mikä tuo haastetta sekä omaan harrastamiseen että kouluttajana toimimiseen: Kuinka löytää juuri tällä radalla parhaat ohjausvalinnat.

Päivitän jatkuvasti omaa osaamistani erilaisilla kursseilla, luennoilla ja koulutuksissa.

Tervetuloa jakamaan agilityn iloa kanssani!
No courses scheduled at this moment.
Cookies help us deliver our services. By using our services, you agree to our use of cookies.