Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme sitoudut käyttämään evästeitä.
Ella Hämäläinen
Kouluttajan esittely
Olen Ella ja koulutan ammatikseni koiria ja ihmisiä. Koulutukseltani olen eläintenkouluttaja (AT 2018) ja koirahieroja (AT 2019). Aloitin Kompassilla kouluttajana 01/2018 ja tällä hetkellä koulutan pentukursseja, arkitottelevaisuutta, doboa ja nose workia. Lisäksi teen koirahierontaa.

Minulla on kaksi koiraa. Freya on 7-vuotias sekarotuinen piskini, jonka kanssa aloin opettelemaan koiran kouluttamista. Freyan kanssa olen harrastanut tokoa, nose workia, doboa ja henkilöetsintää raunioilla. Tällä hetkellä rikoskumppaninani toimii 1,5-vuotias saksanpaimenkoira Tarmo, jonka kanssa treenaan henkilöhakua, esine-etsintää, tottelevaisuutta ja jälkeä.  Liikun luonnossa koirien kanssa juosten, pyöräillen, uiden ja retkeillen. 

Työssäni pidän erityisesti koiran ja ohjaajan välisen hyvän suhteen rakentamisesta, toimivan arjen kouluttamisesta sekä työ- ja harrastuskoirien fysiikkavalmennuksesta. Haluan saattaa asiakkaan oivalluksen ja koulutusinspiraation äärelle.


elokuu syyskuu lokakuu marraskuu