Koiratanssin jatkokurssit   

Koiratanssin jatkokurssilla syvennetään alkeiskurssilla opittuja taitoja ja harjoitellaan uusia temppuja, seuraamispositioita sekä koiran ja ohjaajan yhteisiä liikkeitä.

Harjoittelemme liikkeiden sujuvuutta, yhdistämistä pidemmiksi kokonaisuuksiksi sekä musiikin hyödyntämistä harjoittelussa. Kurssilla kehitetään sekä freestylessa että heelwork to musicissa (HTM) tarvittavia taitoja koirakon tarpeen mukaan.

Jatkokurssi sopii koirakoille, jotka ovat käyneet koiratanssin alkeiskurssin tai hallitsevat vastaavat perustaidot. Jatkokurssit sopivat myös sellaisille koirakoille, joilla on jo jonkin verran liikkeitä/positioita ja jotka ovat esimerkiksi suunnittelemassa ensimmäistä ohjelmaansa.
Kilpaileminen ei ole edellytys osallistumiselle vaan tärkeintä on halu oppia uutta ja nauttia yhteisestä tekemisestä!

Koiratanssin viikkotreenit tarjoavat mahdollisuuden pitkäjänteiseen harjoitteluun. Oman kilpailuohjelman / esityksen suunnittelu, rakentaminen ja hiominen vievät aikaa, ja viikkotreeneissä ohjelmaa voidaan kehittää rauhassa harjoituskerrasta ja ideasta toiseen.

Näiden kurssien maksuun ei valitettavasti voi käyttää liikuntaseteleitä, ne käyvät maksuksi vain agility- ja dobokursseihin.

marraskuu