Noutajien perustaidot -kurssi sopii
yli vuoden ikäisille noutajille, jotka eivät ole käyneet meillä noutajien pentukursseja, mutta haluaisivat petrata noutotaitoja ennen muille noutajakursseille osallistumista - oli tavoitteena sitten metsästys- tai koekäyttö, tai ihan vain koiran aktivoiminen rodunomaisten lajien parissa. Jos esimerkiksi noutaminen/palauttaminen on vielä haasteellista, on tämä kurssi hyvä valinta. Alle vuoden ikäiset noutajanalut voivat osallistua
noutajien pentukursseille.Kurssilla harjoitellaan noutajien kokeissa ja noutajien metsästyskäytössä tarvittavia taitoja: seuraamista ja paikallaoloa, luoksetuloa ja pysähtymistä pillikäskyllä, sekä tietenkin noutamista. Noutoharjoitukset tehdään joko dameilla tai leluilla, ja opetus tehdään palkitsemisen kautta, tavoitteena iloisesti ja mielellään ihmisen kanssa yhteistyössä toimiva noutaja.
Huomioithan, että kurssi ei ole arkitottelevaisuuskurssi, vaan tottelevaisuusharjoitukset tehdään noutajien kokeita silmälläpitäen.
Nouto kuntoon -kursseilla keskitytään nimenomaan noutamisen harjoitteluun. Kurssi sopii koirille, joiden kanssa halutaan vielä harjoitella perusnoutoa ennen muille noutajien kursseille osallistumista.
Näiden kurssien maksuun ei valitettavasti voi käyttää liikuntaseteleitä, ne käyvät vain agility- ja Dobokurssien maksuun.