Pentukurssi noutajille   
Kurssi on tarkoitettu alle vuoden ikäisille noutajapennuille, joiden kanssa suunnitellaan osallistumista taipumuskokeeseen, metsästyskokeisiin (NOME-B, WT) tai metsästysharrastukseen. Suosittelemme pentukursseja aikaisintaan noin 10–12-viikkoisille pennuille, jotta ehditte ensin tutustua rauhassa toisiinne ennen kurssille tuloa.

Kaiken harrastamisen perustana on koiran ja ohjaajan iloinen yhteistyö, jota rakennetaan kurssilla erilaisten hauskojen harjoitusten kautta. Koirat pääsevät itse tarjoamaan käytöksiä ja saavat oivaltaa! Harjoituksissa huomioidaan metsästyksen ja kokeiden vaatimukset, ja samalla opetellaan toimimaan erilaisten häiriöiden keskellä. Näin kasvatamme luotettavan ja iloisen työ- ja harrastuskaverin, jonka kanssa yhdessä tekeminen on palkitsevaa tilanteessa kuin tilanteessa. Koulutus perustuu palkitsemiseen.

Kurssilla opetellaan mm. seuraavia asioita:
  • kontakti
  • leikkiminen
  • paikallaolo
  • luoksetulo
  • vierellä kulkeminen
  • rauhoittuminen ja maltti
  • noudon alkeet
  • pilli
  • eteenlähettämisen alkeet
Kurssin keston, hinnan ja kouluttajatiedot näet klikkaamalla kurssin kohdalta alla olevasta listasta.
Suosittelemme, että pennulle on annettu ensimmäinen rokotus ennen kurssin alkua. Varoajan ei tarvitse olla täysin kulunut.

Huomioithan, että näiden kurssien maksuun ei verottajan ohjeiden mukaan voi käyttää liikuntaetuja (Smartum, Tyky, ePassi, Edenred, Eazybreak).

tammikuu
helmikuu