Mitä tapahtuu ennen harjoitusta, sen aikana ja jälkeen?
Koiran kouluttaminen on helppoa. Otetaan koira, opetetaan
sille jotakin, palkitaan onnistumisesta ja kas, koira oppii!
Vai oppiiko?
Jos asia olisi aivan näin yksinkertainen, meillä olisi
maailma täynnä täydellisesti koulutettuja koiria ja ohjaajia, jotka eivät
koskaan ihmettelisi, miksi eilen loistavasti onnistunut harjoitus menee tänään
aivan päin mäntyä. Teoriassa homma menee noin, mutta todellisuudessa oppiminen
on huomattavasti monimutkaisempi tapahtuma.
Siihen vaikuttavat paitsi itse harjoitus, myös koiran
aikaisemmat kokemukset, mielentila, ympäristö, motivaatio ja se, mitä tapahtuu
ennen harjoitusta ja harjoituksen jälkeen. Koira ei nimittäin jätä aivojaan
treenikentälle odottamaan seuraavaa harjoituskertaa. Emmekä voi koiran puolesta
päättää milloin koira oppii, sillä oppimista tapahtuu koko ajan.
Oppiminen alkaa jo ennen ensimmäistä harjoitusta
Kuvitellaan kaksi koiraa.
Ensimmäinen on viettänyt päivän rauhallisesti, nukkunut
riittävästi, ulkoillut ja saanut puuhailla itselleen mieluisia asioita. Se
saapuu harjoituksiin uteliaana, virkeänä ja valmiina tekemään yhteistyötä. Toinen
on viettänyt päivän levottomasti. Se on nukkunut huonosti, kohdannut matkalla
monta kiihdyttävää tilannetta ja odottanut harjoitusvuoroaan muiden koirien
haukkuessa ympärillä.
Molemmille tarjotaan täsmälleen sama harjoitus. Onko niiden
mahdollisuus onnistua samanlainen?
Ei välttämättä.
Koiran mielentila vaikuttaa oppimiseen
Koiran vireystila vaikuttaa siihen, miten se pystyy
kiinnittämään huomiota ympäristöönsä, käsittelemään tietoa ja vastaamaan
ohjaajan vihjeisiin.
Liian alhainen vireystila voi näkyä esimerkiksi vähäisenä
kiinnostuksena tehtävään. Hyvin voimakas kiihtyminen puolestaan voi vaikeuttaa
keskittymistä ja uusien asioiden oppimista.
Mutta innostus ei ole sama asia kuin haitallinen stressi. Koira
voi olla valtavan innostunut ja silti oppia erinomaisesti. Olennaista on,
pystyykö se edelleen keskittymään tehtävään ja toimimaan tilanteessa.
Myös aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, millaisia
odotuksia koiralla on. Jos harjoituksiin saapuminen on aina tarkoittanut
valtavaa kiirettä, kiihtymistä ja ryntäilyä, ohjaajan hermostumista koira
saattaa aloittaa kierrosten keräämisen jo paljon ennen harjoituskenttää.
Toisaalta koira voi oppia, että harjoituspaikalle saavutaan
rauhallisesti ja tekeminen alkaa vasta, kun siihen ollaan valmiita.
Mitä koira on tehnyt ennen treenejä?
Ennen harjoitusta kannattaa joskus pysähtyä miettimään,
millainen päivä koiralla on ollut.
Onko se saanut riittävästi lepoa? Onko se joutunut kokemaan
paljon kuormittavia tilanteita? Onko se juuri juossut itsensä umpiväsyksiin?
Vai onko se ehkä nukkunut suurimman osan päivästä ja odottaa innokkaasti
pääsevänsä tekemään jotakin?
Näihin kysymyksiin ei ole yhtä kaikille sopivaa vastausta.
Yksi koira hyötyy rauhallisesta haistelulenkistä ennen
harjoituksia. Toinen tarvitsee hetken aikaa tutustua ympäristöönsä. Kolmas on
valmis työskentelemään lähes saman tien.
Tärkeää on oppia tunnistamaan oman koiran tarpeet.
Tunne on mukana kaikessa oppimisessa
Oppiminen ei ole pelkästään uuden tiedon tallentamista.
Siihen liittyvät myös tunteet. Ilo, innostus, jännitys, turhautuminen, pelko ja
pettymys voivat kaikki vaikuttaa siihen, mihin koira kiinnittää huomiota, miten
se toimii ja mitä se myöhemmin muistaa.
Voimakkaasti tunteita herättävät kokemukset voivat jäädä
mieleen erityisen hyvin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että mitä voimakkaampi
tunne, sitä paremmin koira aina oppii. Liian voimakas kiihtyminen tai pelko voi
myös vaikeuttaa keskittymistä ja uuden taidon omaksumista.
Lisäksi on tärkeää erottaa toisistaan tapahtuman muistaminen
ja halutun käyttäytymisen oppiminen.
Koira saattaa muistaa pelottavan tai valtavan palkitsevan
tapahtuman yhden kokemuksen perusteella. Sen sijaan monimutkaisen taidon
oppiminen ja käyttäminen erilaisissa tilanteissa vaatii usein paljon
harjoittelua.
Joulukinkku vai maahanmeno?
Kuvitellaan koira, joka onnistuu varastamaan joulukinkun
pöydältä.
Siinäpä vasta onnistuminen! Se on ihan itse ratkaissut, kuinka
sen sai. Koira saa valtavan palkkion, jota se ei ehkä osannut edes odottaa.
Kokemus on niin palkitseva, että yksi onnistuminen voi riittää tekemään
pöydälle kiipeämisestä huomattavasti houkuttelevampaa myös tulevaisuudessa. Ja
kuinka hienon konsertin ihmiset ympärillä pitivätkään juostessaan koiran saaliin
perässä. Muistaa muuten ensi joulunakin tsekata!
Ohjaaja puolestaan yrittää opettaa koiralle maahanmenoa
tilanteessa, jossa koira on juuri singahtamassa jonkin valtavan kiinnostavan
asian perään. (Havaintoja koiraelämästä: Valitettavasti kaikki hyvät käytökset
koiralle opetetaan, mutta huonot ne tuntuu oppivan ihan itsestään.)
Kummankohan oppiminen sujuu helpommin? Joulukinkun
varastaminen saattaa onnistua kerralla. Sen sijaan maahanmeno voimakkaan
houkutuksen edessä vaatii usein suuren määrän harjoituksia, joissa taitoa
opetetaan vähitellen yhä vaikeammissa tilanteissa. Eikä kyse ole siitä, että
koira olisi tahallaan tottelematon. Joulukinkun varastamisesta koira saa
välittömän ja erittäin palkitsevan seurauksen. Maahanmeno kiinnostavien
kohteiden lähellä puolestaan edellyttää, että koira pystyy luopumaan jostakin,
mitä se sillä hetkellä kovasti tavoittelee. Nämä ovat koiran näkökulmasta aivan
erilaisia oppimistilanteita.
Koira ei automaattisesti yleistä oppimaansa
Yksi koirankoulutuksen tärkeimmistä asioista on yleistämisen
ymmärtäminen. Se, että koira osaa mennä maahan olohuoneessa, ei vielä tarkoita,
että se osaisi saman asian harjoitushallissa, metsässä tai tilanteessa, jossa
jänis vilahtaa nenän edestä.
Eikä se, että koira osaa kulkea kauniisti hihnassa
harjoituskentällä, tarkoita automaattisesti, että se osaisi saman asian
matkalla harjoituskentältä autolle.
Koira oppii asioita aina jossakin tilanteessa. Oppimiseen
voivat liittyä ympäristö, hajut, äänet, ohjaajan asento, muut paikalla olevat
koirat ja lukemattomat muut yksityiskohdat. Yleistämisellä tarkoitetaan sitä,
että opittu taito alkaa toimia myös tilanteissa, jotka poikkeavat
alkuperäisestä harjoitustilanteesta. Ja tämä on asia, jota meidän täytyy usein
opettaa erikseen.
Jos koira osaa istua keittiössä, harjoitellaan seuraavaksi
vaikka olohuoneessa. Sitten pihalla. Sen jälkeen erilaisissa ympäristöissä ja
vähitellen myös häiriöiden läsnä ollessa.
Samalla kannattaa muistaa, että vaikeustasoa ei nosteta
kaikilla mahdollisilla tavoilla yhtä aikaa. Uusi ympäristö voi jo itsessään
tehdä tutusta tehtävästä vaikeamman.
Ja vielä yksi tärkeä asia: koiran tunnetila on osa
tilannetta. Koira saattaa osata tehtävän erinomaisesti rauhallisena, mutta
voimakkaasti innostuneena tai kiihtyneenä sama taito ei enää onnistukaan. Silloin
koira ei välttämättä ole unohtanut mitään. Se ei vain ole vielä oppinut
tekemään kyseistä asiaa siinä tunnetilassa ja tilanteessa.
Koiran osaamista ei siis mitata pelkästään sillä, mitä se
osaa tehdä, vaan myös sillä, missä ja millaisissa tilanteissa se osaa sen
tehdä.
Palkkion arvo ei ole vain maku- tai mielipideasia
Palkkion laatu vaikuttaa siihen, miten koira kokee
onnistumisensa. Mutta palkkion arvo ei ole aina sama, vaikka palkkio olisi
täsmälleen sama.
Jos koira odottaa saavansa herkullisen nakin ja saakin
kuivanappulan, lopputulos voi olla melkoinen pettymys. Jos taas koira odottaa
tavallista nappulaa ja saakin nakin, yllätys saattaa olla erittäin mieluisa.
Sama koskee leluja ja ruokapalkkioita. Koira, joka odottaa
innolla pääsevänsä repimään lelua, ei välttämättä ilahtuisi siitä, että ohjaaja
tarjoaakin sille makupalan. Toinen koira taas saattaa olla sitä mieltä, että
lelu saa jäädä aivan rauhassa ohjaajan käteen, kun kerran ruokaa olisi ollut tarjolla.
Ja kolmannelle molemmat ovat aivan yhtä ihania! Palkkion vaikutukseen liittyy
siis paitsi sen mieluisuus, myös koiran odotukset ja senhetkinen tunnetila.
Odotukset, yllätykset ja pettymykset
Oppimisen kannalta kiinnostavaa on myös se, vastaako
tapahtunut sitä, mitä koira odotti. Jos lopputulos on odotettua parempi, se voi
vahvistaa oppimista. Jos lopputulos on odotettua huonompi, koira voi puolestaan
pettyä tai turhautua.
Oppimistutkimuksessa tätä odotetun ja toteutuneen
lopputuloksen eroa kutsutaan palkkioennustevirheeksi. Se ei tarkoita, että
koiralle pitäisi järjestää jatkuvasti yllätyksiä tai että palkkioita
kannattaisi mielivaltaisesti vaihdella. Päinvastoin. Jos koira ei koskaan
tiedä, mitä sen toiminnasta seuraa, harjoittelusta voi tulla epäselvää ja
turhauttavaa.
Mutta palkkion arvoa ja koiran odotuksia kannattaa miettiä. Erityisesti
silloin, kun opetetaan vaikeaa taitoa tai harjoitellaan tilanteessa, jossa
ympäristö tarjoaa koiralle valtavan houkuttelevia vaihtoehtoja.
Myös pettymys opettaa
Kaikki oppiminen ei tapahdu iloisten tunteiden kautta. Jos
koira kokee harjoituksessa toistuvasti pettymystä, epävarmuutta tai
turhautumista, nämä tunteet voivat alkaa liittyä itse harjoitukseen tai
harjoitusympäristöön.
Koira voi esimerkiksi alkaa kiihtyä jo nähdessään tietyn
tehtävän, jos se on aiemmin joutunut siinä jatkuvasti odottamaan palkkiota,
jota ei koskaan tullutkaan odotetulla tavalla.
Toisaalta sopivasti haastava tehtävä ja sen ratkaisemisesta
seuraava mieluisa palkkio voivat tehdä harjoittelusta erityisen innostavaa. Kouluttajan
tehtävä onkin huolehtia paitsi siitä, mitä koira oppii tekemään, myös siitä,
millaisia kokemuksia harjoittelu sille tuottaa.
Hyvä koulutus ei rakennakaan pelkästään taitoja. Se
rakentaa myös koiran suhtautumista oppimiseen.
Harjoituksen aikana tapahtuu muutakin kuin onnistumisia
ja palkitsemista
Kun harjoitus alkaa, huomio kiinnittyy helposti siihen,
tekeekö koira pyydetyn asian oikein. Mutta oppimisen kannalta merkitystä on
paljon muullakin.
Mitä koira oikeastaan oppii? Koirat oppivat myös asioita, joita emme ole tarkoittaneet
opettaa. Jos koira esimerkiksi haukkuu saadakseen ohjaajan aloittamaan
harjoituksen ja ohjaaja käynnistää tekemisen juuri sillä hetkellä, haukkuminen
saattaa vahvistua. Jos koira puolestaan joutuu toistuvasti tilanteeseen, jossa
se ei ymmärrä tehtävää, se voi oppia turhautumaan kyseisessä harjoituksessa.
Ja jos ohjaaja palkitsee koiran aina samalla tavalla ja
samassa kohdassa, koira saattaa oppia ennakoimaan palkkiota tavalla, joka ei
ollut harjoituksen tarkoitus. Oppimista tapahtuu siis koko ajan, ei vain
silloin, kun ohjaaja päättää opettaa jotakin. Myös siellä treenikentän
ulkopuolella.
Sopiva vaikeustaso auttaa oppimaan
Harjoituksen pitäisi olla koiralle riittävän helppo, jotta
se pystyy onnistumaan, mutta samalla sellainen, että se joutuu käyttämään
osaamistaan ja tarvittaessa oppimaan jotakin uutta. Jos tehtävä on liian
vaikea, koira voi turhautua tai menettää kiinnostuksensa. Jos taas
harjoitellaan jatkuvasti vain täysin tuttuja asioita, uuden oppimista ei
välttämättä tapahdu kovinkaan paljon ja koiran motivaatio saattaa samalla
laskea.
Helpoilla harjoituksilla on silti tärkeä tehtävänsä. Niillä
voidaan vahvistaa jo opittuja taitoja, rakentaa varmuutta ja auttaa koiraa
onnistumaan myös haastavammissa ympäristöissä. Kaikissa harjoituksissa ei siis
tarvitse opetella uutta.
Palkkion ajoitus ja laatu vaikuttavat
Palkitseminen on olennainen osa monen taidon opettamista,
mutta pelkkä palkkion antaminen ei vielä takaa, että koira oppii juuri sen
asian, jonka ohjaaja haluaa. Merkitystä on sillä, mistä toiminnasta koira
palkitaan, milloin palkkio tulee ja kuinka palkitsevana koira itse sen kokee.
Myös palkitsemistapa vaikuttaa harjoituksen kulkuun.
Yksi koira rauhoittuu etsimään maahan heitettyjä makupaloja
tai nuuskumatolle. Toinen kiihtyy leluleikistä niin paljon, että seuraavaan
tehtävään keskittyminen vaikeutuu.
Kolmannelle juuri vauhdikas leikki on erinomainen palkkio,
jonka jälkeen se jatkaa työskentelyä entistä innokkaammin.
Palkkioita ei siis kannata valita pelkästään sen
perusteella, mistä koira pitää, vaan myös sen mukaan, mitä harjoituksessa
tavoitellaan.
Virheetkin kuuluvat oppimiseen
Koiran ei tarvitse onnistua jokaisessa yrityksessä
oppiakseen. Virheet voivat antaa ohjaajalle arvokasta tietoa siitä, mitä koira
jo osaa ja mikä on sille vielä vaikeaa. Jos koira tekee virheen, ensimmäinen
kysymys ei välttämättä olekaan, miksi koira ei totellut.
Paljon hyödyllisempää voi olla miettiä, oliko tehtävä liian
vaikea, oliko vihje epäselvä, oliko ympäristössä liikaa häiriöitä tai oliko
koiralla ylipäätään mahdollisuus ymmärtää, mitä siltä odotettiin. Jos sama virhe toistuu useamman kerran, harjoitusta
kannattaa yleensä muuttaa.
Virheiden tekeminen ei ole katastrofi, mutta loputon
epäonnistumisten sarja ei ole erityisen tehokas koulutusmenetelmä tai kenellekään hyödyksi.
Tauot eivät ole hukkaan heitettyä harjoitusaikaa
Moni ohjaaja ajattelee, että mitä enemmän harjoitellaan,
sitä enemmän koira oppii. Näin ei kuitenkaan aina ole. Pitkä harjoitus voi
väsyttää koiraa, heikentää keskittymistä ja lisätä virheiden määrää.
Lyhyet, hyvin suunnitellut harjoitusjaksot voivat olla
tehokkaampia kuin yksi pitkä harjoitus, jonka loppupuolella sekä koiran että
ohjaajan keskittyminen rakoilee.
Taukojen tarve riippuu koirasta, harjoituksesta ja
tilanteesta, mutta toisinaan myös ohjaaja tarvitsee taukoa. Uuden, paljon
keskittymistä vaativan tehtävän harjoitteleminen voi kuormittaa eri tavalla
kuin jo hyvin osatun taidon tekeminen. Myös fyysinen rasitus täytyy huomioida. Tärkeää
on, että koiralla on mahdollisuus palautua harjoitusten välillä eikä sen
tarvitse työskennellä jatkuvasti väsyneenä tai ylikierroksilla.
Mitä tapahtuu, kun treenit loppuvat?
Tämä on ehkä koko aiheen kiinnostavin kohta. Harjoituksen
päättyminen ei tarkoita sitä, että oppimiseen liittyvät tapahtumat olisivat
ohi. Kun koira on harjoitellut jotakin uutta, sen hermostossa tapahtuu
muutoksia, joiden kautta kokemukset voivat vähitellen muuttua pysyvämmiksi
muistijäljiksi. Tätä kutsutaan muistin vakiintumiseksi eli konsolidaatioksi.
Kaikki harjoituksen aikana tapahtunut ei tallennu muistiin
samanlaisena eikä yhtä vahvasti. Oppimiseen ja muistamiseen voivat vaikuttaa
myös harjoituksen jälkeiset tapahtumat.
Otetaanpa esimerkki. Ohjaaja on treenannut koiran kanssa toisten koirien ohituksia
kauniisti, hillitysti ja mukavassa kontaktissa ohjaajaansa. Ohjaaja kävelee muiden
treenaajien kanssa treenitilasta pois ja koirat päästetään tervehtimään toisia
ilman ajatustakaan samasta toiminnosta kuin kentällä. Mitä koira mahtoi oppia
harjoituksen aikana ja mitä sen jälkeen? Ja tukivatko nämä kokemukset toisiaan
vai opettivatko ne koiralle aivan eri asioita?
Uni ja lepo ovat osa oppimista
Unella on tärkeä merkitys muistille ja oppimiselle niin
ihmisillä kuin muillakin eläimillä.
Myös koirilla on tutkittu unen yhteyttä oppimiseen ja
muistamiseen.
Tutkimuksissa on havaittu, että uuden oppimisen jälkeen
tapahtuva uni liittyy koirien muistisuorituksiin ja unen aikaisiin
aivotoiminnan muutoksiin. Tämä ei tarkoita, että jokaisen harjoituksen jälkeen
pitäisi määrätä koira välittömästi nukkumaan. Mutta riittävä lepo ja
mahdollisuus nukkua ovat tärkeitä osia koiran hyvinvointia ja oppimisen
edellytyksiä.
Jos koira harjoittelee jatkuvasti väsyneenä ja sen
palautuminen jää puutteelliseksi, ongelmaa ei välttämättä ratkaista lisäämällä
harjoittelua. Joskus vähemmän on enemmän.
Entä leikkiminen harjoituksen jälkeen?
Myös harjoituksen jälkeisen toiminnan vaikutuksia
muistamiseen on tutkittu.
Eräässä koiratutkimuksessa tarkasteltiin, miten harjoittelun
jälkeinen leikki vaikutti uuden tehtävän muistamiseen myöhemmin.
Tutkimuksessa leikin jälkeen koirat suoriutuivat seuraavana
päivänä paremmin kuin vertailutilanteessa, jossa harjoittelun jälkeen oli
rauhallista lepoa.
Tulos on kiinnostava, mutta siitä ei voi päätellä, että
kaikkien koirien pitäisi leikkiä riehakkaasti jokaisen harjoituksen jälkeen. Tutkimus koski tiettyä oppimistehtävää ja tietynlaista
harjoituksen jälkeistä toimintaa. Se kuitenkin muistuttaa siitä, ettei oppimiseen vaikuta
ainoastaan itse harjoitus.
Ja tässä onkin ohjaajalle kiinnostava pohdinnan paikka:
millaisessa mielentilassa harjoitukset kannattaa lopettaa ja mitä koiran kanssa
tehdään niiden jälkeen? Ja miten se tehdään. Esimerkiksi edellisessä esimerkissä
koirat voivat tervehtiä toisiaan luvan saatuaan tai koirien kanssa voidaan
tehdä yhteistreffit koirapuistoon edellyttäen, että se on kaikille hyväksi.
Hyvin päättynyt harjoitus on hyvä lähtökohta seuraavalle
Harjoituksen lopettaminen on oma taitonsa. Eikä välttämättä
ohjaajalle kaikkein helpoin. Kun koira onnistuu hienosti, tekisi usein mieli
kokeilla vielä kerran. Ja kun se onnistuu uudestaan, voisi tehdä vielä yhden. Ja
sitten ehkä vielä yhden, koska nythän tämä sujuu niin hienosti! Kunnes lopulta
huomataan, että koira väsyi, keskittyminen katosi ja viimeiset yritykset
menivät vähän sinne päin.
Harjoituksen lopettamista kannattaa suunnitella jo
etukäteen. Aina ei tarvitse lopettaa kaikkein hienoimpaan mahdolliseen
suoritukseen, mutta harjoituksen olisi hyvä päättyä ennen kuin koira on aivan
puhki tai turhautunut.
Myös seuraavaa harjoituskertaa kannattaa ajatella. Jos
koiralle jää harjoittelusta myönteisiä kokemuksia ja sopivasti onnistumisia,
sen on todennäköisesti mukavampi palata saman tehtävän pariin myöhemmin.
Mistä tietää, onko koira todella oppinut?
Se, että koira onnistuu harjoituksessa, ei vielä välttämättä
tarkoita, että taito olisi pysyvästi opittu. Koira voi onnistua tutussa
ympäristössä, tutun ohjaajan kanssa ja tietyllä tavalla toteutetussa
harjoituksessa. Mutta mitä tapahtuu, kun ympäristö vaihtuu? Entä jos ohjaaja
seisookin eri paikassa, häiriöitä on enemmän tai harjoituksesta on kulunut
viikko?
Oppimisen arvioinnissa kannattaa erottaa toisistaan
harjoituksen aikainen onnistuminen ja myöhempi osaaminen. Taitoa voidaan
testata esimerkiksi palaamalla siihen myöhemmin, muuttamalla
harjoitusympäristöä tai kokeilemalla, pystyykö koira tekemään saman asian
hieman erilaisissa olosuhteissa.
Uusia häiriöitä ja muutoksia lisätään tietenkin vähitellen. Jos
koira ei onnistu uudessa tilanteessa, se ei välttämättä ole unohtanut kaikkea
oppimaansa. Se ei ehkä vielä osaa yhdistää aiemmin opittua taitoa uuteen
tilanteeseen.
Miten tätä kaikkea voisi hyödyntää omissa treeneissä?
Oppimisen ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että jokaisesta
harjoituksesta pitäisi tehdä tieteellinen tutkimus. Muutaman asian huomioiminen
riittää jo pitkälle.
Ennen harjoitusta: Mieti, millaisessa mielentilassa
koira on tullessaan harjoituksiin, mitä se on tehnyt päivän aikana ja onko se
valmis oppimaan. Miten tullaan kentälle: karmit kaulassa ohjaajaa perässä hinaamalla
vai yhdessä ohjaajan kanssa fiksusti.
Harjoituksen aikana: Suunnittele tehtävät sopivan
vaikeiksi, huomioi palkitseminen, anna koiralle mahdollisuus onnistua ja pidä
taukoja tarvittaessa.
Harjoituksen jälkeen: Huolehdi palautumisesta,
riittävästä levosta ja siitä, että koiralla on mahdollisuus tehdä myös muuta
kuin harjoitella.
Seuraavalla harjoituskerralla: Tarkista, mitä koira
todella muistaa ja osaa, ennen kuin lisäät tehtävään uusia vaikeuksia. Ja ennen
kaikkea muista, ettei koiran oppiminen etene aina suoraviivaisesti. Välillä
tulee harppauksia eteenpäin, välillä tuntuu, että kaikki on unohtunut yön
aikana.
Yksittäinen huono harjoitus ei tarkoita, ettei koira olisi
oppinut mitään.
Koiran oppiminen on paljon muutakin kuin oikeaan aikaan
annettu palkkio. Siihen vaikuttavat koiran kokemukset, vireystila, harjoitusten
suunnittelu, ympäristö, palautuminen ja monet muut tekijät. Kun nämä asiat
huomioidaan, koulutuksesta voidaan tehdä paitsi tehokkaampaa myös koiralle
mielekkäämpää. Ja ehkä tärkein muistettava asia on tämä:
Koira oppii myös silloin, kun me emme ajattele
kouluttavamme sitä.
Siksi hyvän kouluttajan kannattaa joskus miettiä paitsi
sitä, mitä harjoituksissa tapahtuu, myös kaikkea sitä, mitä tapahtuu niiden
ympärillä.
Tutkittua tietoa koska kaikkeahan
nykyään tutkitaan!
Koirien oppimisesta, muistista, tunnetiloista ja
palkitsemisesta tehdään nykyään paljon mielenkiintoista tutkimusta. Ja se on todella hienoa!
Monet asiat, joita kokeneet koirankouluttajat ovat
havainneet käytännössä jo vuosikymmenten ajan, saavat vähitellen rinnalleen
myös tutkimustietoa. Tutkimus voi vahvistaa havaintoja, selittää niiden
taustalla olevia mekanismeja ja toisinaan osoittaa, että jokin pitkään
itsestään selvänä pidetty asia ei olekaan aivan niin selvä.
Tutkimustieto on arvokasta, mutta se ei tee vuosikymmenten
käytännön kokemuksesta arvotonta. Eikä yksittäinen tutkimus ole lopullinen
totuus kaikista koirista kaikissa tilanteissa.
Parhaimmillaan tutkimus ja käytännön kokemus täydentävät
toisiaan. Kouluttaja tekee havaintoja, tutkimus auttaa ymmärtämään niitä ja
uutta tietoa voidaan jälleen kokeilla käytännössä.
Ja koska tutkimuksia on nykyään mukavasti saatavilla, tässä
muutamia aiheeseen liittyviä julkaisuja niille, jotka haluavat perehtyä asiaan
tarkemmin.
Tutkimuksia koiran oppimisesta: