Liikaa virtaa agilityyn?

Toisinaan agikentälle saapuu koiria, joille on suotu virtaa vähän reilummalla kädellä. Kun ne pääsevät radalle, purkautuu tuo ylimääräinen virta helposti kimeänä haukkuna, pyörimisenä, sähläämisenä, rimojen pudotteluna, omina estevalintoina, radalle karkaamisena, ”liian hitaan” ohjaajan napsimisena tai muuna ei niin miellyttävänä toimintana. Koira ei kykene keskittymään ja ohjaajalta palaa hihat. Mitä siis tehdä?

Väsyttämällä virrat pois vai sittenkin vain lisää kierroksia?

Toisinaan vilkkaiden koirien ohjaajat kertovat käyneensä reippaalla pyörälenkillä tai heitelleensä palloa juuri ennen kentälle tuloa, jotta koirasta saataisiin ylimääräistä virtaa pois. Nopeasti ajateltuna tässä on ideaa, mutta metsään mennään helposti. Miksi?
Fyysinen väsymys ja rauhallinen mielentila eivät ole sama asia. Koira voi olla lihaksistoltaan väsynyt mutta silti niin kiihtynyt, ettei keskittyminen onnistu. Esimerkiksi pitkä, kiihkeä pallonheittosessio voi nostaa koiran viretilaa entisestään. Toistuva pallon perässä säntäily, äkkijarrutukset ja nopeat suunnanmuutokset myös kuormittavat koiran elimistöä.
Leluleikin voimakasta palkitsevuutta on myös tutkittu. Vuonna 2025 julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin 105 koiraa, jotka olivat erityisen kiinnostuneita leluista. Näistä 33 osoitti riippuvuuden kaltaisia käyttäytymispiirteitä, kuten voimakasta leluihin keskittymistä, vaikeutta irrottautua niistä ja jatkuvia yrityksiä päästä käsiksi leluun.
Tutkimus ei tarkoita, että tavallinen palloleikki tekisi koirasta riippuvaisen. Tutkimukseen valitut koirat olivat jo lähtökohtaisesti poikkeuksellisen kiinnostuneita leluista.
Lähde: Addictive-like behavioural traits in pet dogs with extreme motivation for toy play. Scientific Reports (2025).

Pallon kanssa leikkimisessä ei sinänsä ole mitään pahaa. Olennaista on, miten leikitään, kuinka pitkään ja miten juuri kyseinen koira reagoi leikkiin.
Sama koskee liikuntaa. Rauhallinen metsälenkki, jonka aikana koira saa haistella, tutkia ympäristöään ja liikkua omaan tahtiinsa, voi auttaa koiraa tasaamaan virettään. Sen sijaan vauhdikas pyörälenkki juuri ennen agilityharjoitusta saattaa nostaa kierroksia entisestään.
Lisäksi väsyneenä agilityradalle lähteminen lisää tarpeettomasti fyysistä kuormitusta. Agility on vauhdikas urheilulaji, jossa koiran tulee pystyä hallitsemaan kehonsa myös hypyissä, käännöksissä ja jarrutuksissa.
Tavoitteena ei siis ole saada koiraa mahdollisimman väsyneeksi, vaan sopivaan mielentilaan.

Innostus, stressi ja ylivireys – mitä eroa niillä on?


Agility on monelle koiralle valtavan innostava harrastus. Eikä innostumisessa ole mitään vikaa! Päinvastoin, sopiva viretila auttaa koiraa toimimaan nopeasti, keskittymään ja nauttimaan tekemisestä. Ongelmaksi kiihtyminen muodostuu silloin, kun koiran kyky kuunnella ohjausta, hallita toimintaansa tai oppia uusia asioita heikkenee.
On myös hyvä muistaa, ettei kaikki voimakas kiihtyminen tarkoita haitallista stressiä. Koira voi olla erittäin innostunut ja silti pystyä työskentelemään hallitusti. Toisaalta kiihtymisen taustalla voi olla myös turhautumista, epävarmuutta, pelkoa tai liian vaikeita tehtäviä.
Suunnilleen samannäköinen käytös voi siis johtua hyvin erilaisista syistä. Yksi koira haukkuu silkasta tekemisen riemusta, toinen turhautuu odottamiseen ja kolmas ei ymmärrä, mitä ohjaaja yrittää sille kertoa.
Ennen kuin lähdetään ratkaisemaan ongelmaa, kannattaa miettiä, mikä sitä ylläpitää.

Vuonna 2026 julkaistussa agilitytutkimuksessa mitattiin 19 koiran syljen kortisolipitoisuuksia kotona rauhallisessa tilanteessa, ennen agilityharjoitusta ja harjoituksen jälkeen.
Kortisolipitoisuudet olivat korkeammat jo ennen harjoitusta kuin kotona mitatussa perustilanteessa. Myös harjoituksen jälkeen pitoisuudet olivat korkeammat kuin kotona. Ennen harjoitusta ja sen jälkeen mitattujen pitoisuuksien välillä ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa.
Lähde: Behavioral and Cortisol-Based Evaluation of Stress in Dogs During Agility Training. Journal of Applied Animal Welfare Science (2026).
Agilityyn liittyvä odotus ja harjoittelu voivat siis näkyä koiran elimistön fysiologisena aktivoitumisena. Kortisolin nousu ei kuitenkaan yksin tarkoita, että koira kokisi tilanteen kielteisenä.

Mistä sitten tunnistaa sopivan vireystilan?

Sopiva vireystila ei näytä kaikilla koirilla samalta. Yksi tekee töitä häntä heiluen ja haukkuen, toinen keskittyy tekemiseen täysin äänettömänä. Pelkkä äänekkyys, vauhti tai innostuneisuus ei siis kerro, onko koira liian kiihtynyt. Hyviä merkkejä sopivasta vireystilasta ovat esimerkiksi se, että koira pystyy reagoimaan osaamiinsa vihjeisiin, keskittymään tehtäväänsä ja tekemään yhteistyötä ohjaajan kanssa. Se pystyy myös vastaanottamaan palkkioita ja palautumaan suoritusten välillä.
Jos tututkin tehtävät alkavat mennä pieleen, koira ei pysty irrottautumaan esteistä tai sen keskittyminen katoaa kokonaan, kannattaa miettiä, onko viretila noussut liian korkeaksi. Tärkeintä ei ole se, miltä koiran innostus näyttää ulospäin, vaan se, pystyykö koira edelleen toimimaan ja oppimaan.

Entä ohjaajan viretila?

Agilityradalla ei työskentele vain koira, vaan myös ohjaaja. Eikä ohjaajakaan ole immuuni kiihtymiselle, jännitykselle tai turhautumiselle.
Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa mitattiin 58 agilitykoirakon kortisolipitoisuuksia kilpailutilanteessa. Tutkimuksessa havaittiin yhteys ohjaajan ja koiran kortisolimuutosten välillä. Tämä ei tarkoita, että ohjaajan jännitys automaattisesti aiheuttaisi koiran kiihtymisen. Tutkimuksen perusteella ei voida päätellä, kumpi vaikuttaa kumpaan tai johtuuko yhteys osittain yhteisestä kilpailutilanteesta.
Mutta myös ohjaajan oma mielentila kannattaa huomioida, kun pohditaan, miksi koira käyttäytyy radalla tietyllä tavalla.
Lähde: Buttner ym. (2015). Evidence for a synchronization of hormonal states between humans and dogs during competition. Physiology & Behavior.

Myös Suomessa on tutkittu koiran ja omistajan fysiologisten reaktioiden yhteyttä. Vuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa mitattiin samanaikaisesti koiran ja omistajan sykevälivaihtelua ja aktiivisuutta erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Tutkimuksessa havaittiin yhteyksiä koiran ja omistajan fysiologisten reaktioiden välillä.
Sykevälivaihtelu ei ole sama asia kuin pelkkä syke, eikä tutkimusta tehty agilityradalla. Se kuitenkin täydentää käsitystä siitä, että koira ja ihminen vaikuttavat toisiinsa myös fysiologisella tasolla.
Lisälukemista: Koskela ym. (2024). Behavioral and emotional co-modulation during dog–owner interaction measured by heart rate variability and activity. Scientific Reports.

Kuinka rauhoittaa sähläri?

Erinomainen keino auttaa koiraa keskittymään on laittaa se tekemään töitä päällään.
Agilityssä monet tehtävät muuttuvat harjoittelun myötä hyvin tutuiksi. Kun koira on oppinut esteet ja osaa suorittaa niitä sujuvasti, sen ei enää tarvitse miettiä jokaista tehtävää samalla tavalla kuin opetellessaan uutta. Varsinkin suoraviivaisilla radoilla vauhti voi kasvaa niin suureksi, että koira alkaa suorastaan roiskia takki auki.
Tämä ei tarkoita, ettei agility vaatisi koiralta ajattelua. Päinvastoin, taitava agilitykoira joutuu tekemään jatkuvasti nopeita havaintoja ja ratkaisuja. Mutta harjoituksen sisältö ja vaikeustaso vaikuttavat siihen, millaista keskittymistä koiralta vaaditaan.
Treeneissä olisikin hyvä pyrkiä löytämään koiralle sopivia tehtäviä. Tarkoituksena ei ole vain lisätä vaikeutta, vaan suunnitella harjoituksia, joissa koira joutuu keskittymään ja tekemään yhteistyötä ohjaajan kanssa sen sijaan, että se vain paahtaa tuttuja esteitä läpi. Liian helppo harjoitus voi joissakin tilanteissa johtaa siihen, että koira alkaa touhuta omiaan. Liian vaikea harjoitus puolestaan voi aiheuttaa turhautumista ja nostaa kierroksia entisestään. Tämä erottelu ei aina ole ohjaajalle helppoa.
Oman koiran osaamistason tunnistaminen ja esimerkiksi treenien kirjaaminen auttavat löytämään sopivan vaikeustason.
Tärkeää on myös huomata, ettei kiihtyneelle koiralle kannata tarjota yhä vaikeampia tehtäviä vain siksi, että se joutuisi keskittymään. Jos koira on jo menettänyt kykynsä työskennellä hallitusti, tehtävää pitää yleensä helpottaa.

Kutkutellaan älynystyröitä ja laitetaan nenä töihin!

Koiran älynystyröitä voi kutkutella esimerkiksi laittamalla se tekemään töitä nenällään. Hyviä vaihtoehtoja ovat jäljestäminen, erilaiset hajujen etsintätehtävät ja vaikkapa vanha kunnon namiruutu.
Namiruudun tekeminen on helppoa. Valitse metsästä, heinikosta tai nurmelta muutaman neliömetrin kokoinen alue. Tallaa aluetta rauhallisesti ja ripottele sinne pieniä makupaloja. Päästä koira etsimään nameja. Aluksi tehtävä kannattaa tehdä helpoksi. Kun koira ymmärtää idean, voidaan vaikeustasoa kasvattaa esimerkiksi laajentamalla aluetta, muuttamalla kasvillisuutta tai käyttämällä vaikeammin havaittavia makupaloja.
Koira oppii käyttämään nenäänsä järjestelmällisesti ja keskittymään etsintään.
Jos koira pitää leluista, myös lelujen piilottaminen metsään voi toimia vastaavana nenänkäyttöharjoituksena.
Monelle koiralle rauhallinen haistelu ja etsiminen sopivat erinomaisesti vastapainoksi vauhdikkaalle agilitylle.
Nenänkäyttö ei kuitenkaan automaattisesti rauhoita jokaista koiraa. Esimerkiksi erittäin vaikea tai turhauttava etsintätehtävä voi nostaa kierroksia. Kannattaa siis seurata, miten oma koira tehtävään reagoi.
Helppo namien etsiminen, esimerkiksi namien tiputtelu lattialle, voi sopia myös ennen agilitytreenejä tehtäväksi, jos se auttaa koiraa keskittymään.
Nenänkäytön vaikutuksista koiran hyvinvointiin on myös tutkimustietoa. Vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa nenätyöskentelyä harjoitelleet koirat osoittivat myönteisempää odotusta mittaavaa käyttäytymistä kuin vertailuryhmän koirat.
Tutkimus tukee ajatusta siitä, että nenänkäyttö ja mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn voivat edistää koiran hyvinvointia. Se ei kuitenkaan osoita, että kaikki nenänkäyttöharjoitukset automaattisesti rauhoittaisivat koiraa.
Lähde: Duranton, C. & Horowitz, A. (2019). Let me sniff! Nosework induces positive judgment bias in pet dogs. Applied Animal Behaviour Science, 211, 61–66.
Monet agilitykoirat harrastavatkin vastapainoksi agilitylle jäljestystä tai noseworkia.

Agilitykentällä voi tehdä muutakin kuin agilityä

Agilityharjoitusten ohessa koiran kanssa voi tehdä erilaisia perustaitoharjoituksia. Istumiset, maahanmenot, sivulle tulot, seuraamiset, paikallaolot ja luoksetulot ovat kaikki hyviä taitoja harjoiteltaviksi myös agilitykentällä. Hieman rauhallisempi tekeminen yhdessä ohjaajan kanssa voi vahvistaa koirakon omaa kuplaa ja keskittymistä.
Eikä jokaisessa treenissä tarvitse suorittaa yhtäkään agilityestettä!
Esimerkiksi paikallaolo ja toimiva luoksetulo ovat agilityssä erittäin tärkeitä taitoja. Kotona tai tavallisella harjoituskentällä hienosti onnistuva paikallaolo saattaa rakoilla kummasti, kun vieressä odottaa houkutteleva esterata. Taitoa kannattaa siis harjoitella vähitellen myös esteiden läheisyydessä.
Jos koira pystyy odottamaan rauhallisesti vain silloin, kun mitään kiinnostavaa ei tapahdu, taitoa ei ole vielä opetettu riittävän monenlaisissa tilanteissa.
Tavoitteena ei ole vain saada koiraa pysymään paikallaan, vaan opettaa sille, että odottaminenkin kuuluu yhteiseen tekemiseen.

Kun koira lentää radalla omia menojaan

Jos koira on oppinut lentämään agilityssä hyvin nopeasti maata kiertävälle radalle, kannattaa harjoituksissa palata reilusti taaksepäin.
Yhteistyötä voidaan vahvistaa yksinkertaisilla tehtävillä, joissa koira onnistuu helposti.
Esimerkiksi:
  1. Koira seuraa ohjaajaa muutaman askeleen.
  2. Ohjaaja lähettää koiran suorittamaan yhden tutun esteen.
  3. Koira palaa ohjaajan luokse tai tekee muun sille opetetun tehtävän.
  4. Koira palkitaan onnistumisesta.
Harjoitusta voidaan vähitellen laajentaa useamman esteen kokonaisuuksiin.
Tässä on kuitenkin yksi sudenkuoppa. Jos samaa kaavaa toistetaan jatkuvasti, koira saattaa oppia, että esteen jälkeen pitää aina palata ohjaajan viereen. Se ei luonnollisestikaan ole agilityssä tarkoituksenmukaista. Siksi harjoituksia kannattaa vaihdella.
Välillä palkka tulee esteen jälkeen eteenpäin, välillä ohjaajalta ja välillä koira saa jatkaa seuraavalle esteelle.
Tavoitteena on koira, joka kuuntelee ohjausta ja pystyy vaihtamaan toimintatapaansa tilanteen mukaan.
Ei koira, joka suorittaa yhden esteen ja ilmoittautuu sen jälkeen palvelukseen loppuelämäkseen.

Entä jos koira napsii ohjaajaa?

Jos koira on oppinut napsimaan ohjaajaa käsiin tai vaatteisiin esteiden välissä, kannattaa ensin selvittää, missä tilanteissa käytös esiintyy.
Napsimisen taustalla voi olla esimerkiksi ylikierroksia, turhautumista, epäselviä ohjeita, opittua käyttäytymistä tai liian vaikea harjoitus.
Ohjausta kannattaa selkeyttää. Huitovat kädet ja äkkinäiset, nykivät liikkeet voivat toimia kuin punainen vaate näpsivälle koiralle. Varsinkin silloin, jos koira on oppinut reagoimaan käsien liikkeisiin ja tavoittelemaan niitä.
Ohjaajan kannattaa kiinnittää huomiota omaan liikkumiseensa ja siihen, ymmärtääkö koira varmasti, mitä siltä odotetaan.
Myös palkkioiden sijoittelulla voi olla suuri merkitys.
Jos koira tavoittelee jatkuvasti ohjaajan käsissä olevia palkkioita, voidaan kokeilla esimerkiksi etäpalkkiota estejonon jälkeen. Näin koiran huomio saadaan suunnattua eteenpäin ohjaajan käsien sijasta. Myös apuohjaajalta tuleva palkkio voi olla toimiva ratkaisu.
Joillekin koirille sopii se, että ohjaaja liikkuu koiran edellä. Toisia taas kiihdyttää nimenomaan ohjaajan jahtaaminen.
Kannattaa siis kokeilla, mikä toimii omalla koiralla.
Jos napsiminen on voimakasta tai aiheuttaa vaaratilanteita, harjoittelua tulee helpottaa ja tarvittaessa hakea apua kouluttajalta. Puremista ei pidä yrittää ratkaista rankaisemalla koiraa kiihtymisestä.

Odottaminenkin voi nostaa kierroksia

Aluksi voi olla hyvä treenata kiihkeää koiraa ilman, että se joutuu odottamaan radan reunalla ja katselemaan toisten koirien suorituksia vailla omaa tekemistä.
Aidassa kiinni räksyttävä koira saattaa kerätä itseensä melkoisen määrän härövirtaa, ja keskittyminen on äkkiä mennyttä.
Joillekin koirille pelkkä toisten koirien juoksemisen katselu on valtavan kiihdyttävää.
Silloin voi olla hyödyllistä harjoitella aluksi rauhallisemmassa ympäristössä, yksin tai sellaisessa paikassa, josta koira ei näe muiden suorituksia.
Kun koira oppii rauhoittumaan ja ohjaaja löytää toimivia keinoja viretilan hallintaan, häiriöitä voidaan lisätä vähitellen.
Odottamista kannattaa harjoitella omana taitonaan, ei vain olettaa koiran osaavan sitä.
Tavoitteena ei ole, että koira joutuu hillitsemään itseään jatkuvasti äärirajoilla, vaan että odottamisesta muodostuu sille helppo ja turvallinen osa harjoittelua.

Tauko ei ole tauko, jos koira paahtaa koko ajan

Treenien tauotus ja se, mitä tauoilla tapahtuu, ovat erityisen tärkeitä varsinkin kuumakallen kanssa.
Agility kuormittaa koiran lihaksia, niveliä ja hermostoa. Harjoitusten väliin tarvitaan riittävästi palautumista.
Rauhallinen kävely voi auttaa koiraa siirtymään kovasta suorituksesta kevyempään toimintaan. Taukojen tarkoitus ei kuitenkaan ole vain saada niin sanottuja maitohappoja pois lihaksista, vaan antaa elimistölle ja mielelle mahdollisuus palautua.
Toisten koirien hajujen nuuskuttelu, ympäristön tutkiminen ja muu koiramaiseen toimintaan uppoutuminen voivat olla erinomaista vastapainoa agilityradalla paahtamiselle.
Jos koira ei pysty laskemaan kierroksiaan kävelyn aikana, voidaan sitä auttaa muilla tavoin.
Rauhoittumisalusta tai oma taukopaikka
Koiralle voidaan opettaa oma alusta, peti tai muu turvallinen paikka, jossa se saa levätä.
Taito opetetaan ensin rauhallisessa ympäristössä ja siirretään vähitellen harjoituskentälle.
Myös häkki voi toimia levähdyspaikkana, jos koira on siihen totutettu myönteisesti, se viihtyy siellä ja olosuhteet ovat turvalliset.
Pureskelu ja nuoleminen
Joillekin koirille sopii taukotekemiseksi puruluu, täytetty Kong-lelu, nuolumatto tai muu turvallinen, rauhallinen puuha.
Pureskelu ja nuoleminen voivat auttaa osaa koirista rauhoittumaan, mutta vaikutus on yksilöllinen. Kaikki koirat eivät rauhoitu niiden avulla, eikä niitä pidä pitää automaattisena ratkaisuna ylivireyteen.
Nuuskiminen
Nuuhkumatto tai yksinkertainen namien etsiminen nurmikolta voi auttaa koiraa siirtämään huomionsa pois agilitykentän tapahtumista.
Joskus paras tauko on kuitenkin ihan tavallinen lepo ilman mitään ylimääräistä tekemistä.
Tärkeintä on seurata omaa koiraa.
Jos koira ei palaudu harjoitusten välillä, harjoituksia pitää keventää, taukoja pidentää tai harjoittelu lopettaa siltä päivältä.

Rauhoittuminen on opetettava taito

Koiran rauhoittumista kannattaa harjoitella jo pennusta lähtien, mutta taitoa voi opettaa myös aikuiselle koiralle.
Rauhoittuminen ei tarkoita sitä, että koira pakotetaan olemaan liikkumatta, vaikka sen sisällä kiehuisi.
Paikallaan pysyminen ja rauhallinen mielentila ovat kaksi eri asiaa.
Koira voi istua täysin liikkumatta ja silti olla niin kiihtynyt, että se suorastaan tärisee odottaessaan lupaa lähteä liikkeelle.
Tällaista odottamista voidaan hyödyntää hallitusti esimerkiksi palkkion tavoittelussa, mutta sitä ei pidä sekoittaa varsinaiseen rentoutumiseen.
Rauhoittumista opetettaessa tavoitteena on, että koira oppii vähitellen laskemaan virettään ja viihtymään rauhallisessa tilanteessa.
Harjoittelu kannattaa aloittaa ympäristössä, jossa koiran on helppo onnistua.
Rauhallista käytöstä voidaan vahvistaa palkitsemalla, mutta palkitsemistavallakin on merkitystä. Jos koira ponnahtaa jokaisesta palkkiosta entistä kovemmille kierroksille, kannattaa kokeilla rauhallisempaa palkitsemista.
Vähitellen harjoituksia voidaan siirtää haastavampiin ympäristöihin ja lopulta agilitykentälle.
Kannattaa muistaa, että me emme voi säädellä koiran viretilaa koiran puolesta, mutta voimme tehdä sille harjoituksia, jotka tukevat koiraa.

Viretilan hallintaa kannattaa harjoitella monipuolisesti

Erilaisia rauhoittumis- ja keskittymisharjoituksia voivat olla esimerkiksi:
  • Rauhoittumis- ja oleskeluharjoitukset kotona, lenkin varrella ja vähitellen suuremmissa häiriöissä.
  • Oman rauhoittumisalustan tai taukopaikan opettaminen ja muu taukotekeminen.
  • Helpot nenänkäyttöharjoitukset, kuten namien etsiminen ja jäljestäminen tai harrastuksena Nosework
  • Perustaitojen harjoitteleminen myös agilityesteiden läheisyydessä.
  • Palkkiosta luopumisen ja palkkion odottamisen opettaminen.
  • Kohdentamisharjoitukset ja etäpalkkion käyttäminen.
  • Rauhallisen ja vauhdikkaan tekemisen vuorottelu.
  • Harjoitteleminen ilman koirahäiriöitä, jos muiden koirien läsnäolo kiihdyttää liikaa.
  • Harjoitusten aloittaminen riittävän helpoista tehtävistä.
  • Pitkien, kiihkeiden pallonheittosessioiden vähentäminen, jos ne nostavat koiran kierroksia liikaa.
Kaikkia harjoituksia ei tarvitse tehdä saman koiran kanssa. Tärkeintä on löytää juuri omalle koiralle sopivat keinot.

Entä jos mikään ei tunnu auttavan?

Jos koira käy jatkuvasti ylikierroksilla, kannattaa tarkastella sen elämää kokonaisuutena. Saako koira riittävästi lepoa? Onko sillä mahdollisuus rauhalliseen, omaehtoiseen liikuntaan ja lajityypilliseen käyttäytymiseen? Onko harjoittelu sopivan vaikeaa? Kiihtyykö koira vain agilityssä vai myös muissa tilanteissa?
Myös tunnille saapumista edeltävät tapahtumat kannattaa huomioida. Koira ei aloita harjoittelua tyhjästä, vaan sen vireystilaan voivat vaikuttaa jo kotona tapahtuneet asiat, matka harjoituspaikalle ja harjoitusten odottaminen.
Joskus ongelman taustalla voi olla myös kipua tai muuta terveydellistä kuormitusta. Erityisesti äkillisesti muuttunut käyttäytyminen kannattaa selvittää eläinlääkärin kanssa.
Agilityssä vauhti ja innostus ovat hienoja asioita. Niitä ei tarvitse kitkeä koirasta pois.
Tavoitteena on koira, joka saa nauttia vauhdista mutta pystyy myös kuuntelemaan ohjaajaansa, tekemään yhteistyötä ja palautumaan suoritusten välillä.
Välillä tulee varmasti takapakkia, ja harjoituksissa joudutaan palaamaan taaksepäin. Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole.
Mutta kun koiralle opetetaan tarvittavat taidot ja harjoittelu suunnitellaan sen yksilöllisten ominaisuuksien mukaan, voi pahimmastakin sähläristä kuoriutua varsin mainio agilitykaveri. Eikä ohjaajankaan tarvitse enää keräillä palaneita hihojaan pitkin agilitykenttää.
 
Kirjoittanut Camilla Leijona
Alkuperäinen artikkeli kirjoitettu arviolta vuonna 2001. Päivitetty vuonna 2026.