Agilityn jatkokurssit   

Agilityn jatkokursseilla syvennetään alkeiskursseilla opittuja taitoja ja kehitetään koiran sekä ohjaajan yhteistyötä.
Agility B -kurssilla jatketaan esteiden opettelua ja aloitetaan lyhyiden ratapätkien harjoittelu. Agility C- ja D-kursseilla edetään kohti monipuolisempaa ratatyöskentelyä, harjoitellaan uusia ohjaustekniikoita ja vahvistetaan koiran esteosaamista.
Harjoittelussa huomioidaan koirakon taitotaso ja edetään positiiviseen vahvistamiseen perustuvilla koulutusmenetelmillä.
Agilityn jatkokurssit sopivat koirakoille, joilla on jo agilityn perustaidot hallussa ja jotka haluavat kehittää osaamistaan edelleen.
Tutustu kurssivaihtoehtoihin ja valitse koirallesi sopiva jatkokurssi!

Agility B - kurssi   

B-kurssi on tarkoitettu yli vuoden ikäisille koirille, joiden kanssa on käyty agility A-kurssi. Kurssi sopii myös sellaisille koirille, jotka ovat jo harjoitelleet suurinta osaa esteistä, esimerkiksi Pentuagilitykurssien jälkeen. Kurssilla harjoitellaan kaikkia esteitä keinua lukuunottamatta, sekä aloitellaan pienen radanpätkien tekemistä. Kurssiin kuuluu myös perusohjaustekniikoiden harjoittelua.

Ratatreenejä aloitteleville -kurssi sopii koirille, jotka ovat käyneet vähintään A-kurssin tai Agilitya pennuille- sekä Agilitya pennuille jatko-kurssit. Kurssilla harjoitellaan lyhyitä, helppoja ratapätkiä sekä ohjauskuvioita (esteinä hypyt ja putket). Kurssi sopii myös alle vuoden ikäisille koirille.

Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum,  ePassi, Tyky, Edenred virike..). Huomaathan, että liikuntaedulla maksajan tulee olla sama henkilö kuin se, joka on ilmoittautunut kurssille! Liikuntaetu on henkilökohtainen. 


lokakuu
marraskuu

Agility C - kurssi   

Agility C -kurssilla jatketaan agilitytaitojen kehittämistä ja siirrytään kohti monipuolisempaa ratatyöskentelyä. Kurssilla vahvistetaan koiran esteosaamista, harjoitellaan erilaisia ohjaustekniikoita ja opetellaan yhdistämään esteitä sujuviksi ratakokonaisuuksiksi.
Harjoituksissa keskitytään koiran ja ohjaajan yhteistyöhön, oikea-aikaiseen ohjaukseen sekä koiran itsenäiseen esteiden suorittamiseen. Tehtävien vaikeustasoa lisätään koirakon osaamisen mukaan.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi on tarkoitettu vähintään vuoden ikäisille koirille, jotka ovat käyneet agilityn A- ja B-kurssit tai joilla on vastaavat taidot.
Miten harrastus jatkuu?
Agility C -kurssin jälkeen voit jatkaa Agility D -kurssille tai siirtyä ratavalmiiden harjoituksiin, mikäli koirasi hallitsee kaikki agilityesteet.
Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaetuja (Smartum, ePassi, Tyky ja Edenred Virike). Huomaathan, että liikuntaetu on henkilökohtainen ja maksajan tulee olla kurssille ilmoittautunut henkilö.

Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum,  ePassi, Tyky, Edenred virike..). Huomaathan, että liikuntaedulla maksajan tulee olla sama henkilö kuin se, joka on ilmoittautunut kurssille! Liikuntaetu on henkilökohtainen. 



lokakuu
marraskuu
joulukuu

Agility D - kurssi   

Agility D -kurssilla syvennetään aiemmin opittuja agilitytaitoja ja kehitetään koiran sekä ohjaajan yhteistyötä entistä haastavammissa harjoituksissa.
Kurssilla vahvistetaan esteosaamista, jatketaan mm. keppien ja kontaktiesteiden harjoittelua. Lisäksi harjoitellaan monipuolisia ohjaustekniikoita, ohjauksen ajoitusta ja koiran itsenäistä esteosaamista.
Harjoitukset koostuvat sekä lyhyistä tekniikkapätkistä että koirakon taitotason mukaan pitenevistä ratakokonaisuuksista. Lyhyiden harjoitusten avulla voidaan keskittyä sekä ohjaajan että koiran yksittäisiin taitoihin ja säilyttää riittävä palkkiotiheys, mikä tukee koiran oppimista ja motivaatiota.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii Agility C -kurssin käyneille tai vastaavat taidot hallitseville koirakoille.
Miten harrastus jatkuu?
Agility D -kurssin jälkeen voit siirtyä ratavalmiiden harjoituksiin koirakon taitotason mukaan.


Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum,  ePassi, Tyky, Edenred virike..). Huomaathan, että liikuntaedulla maksajan tulee olla sama henkilö kuin se, joka on ilmoittautunut kurssille! Liikuntaetu on henkilökohtainen. 

Agility D-kurssit
lokakuu
marraskuu

Ratavalmiiden kurssit
lokakuu
marraskuu
joulukuu

Takajalat tutuksi   

Tiesitkö, että koira ei välttämättä hahmota takajalkojensa liikkeitä yhtä tarkasti kuin etujalkojensa? Takajalkojen tietoinen käyttäminen on kuitenkin tärkeä taito, jota voidaan kehittää hauskoilla ja monipuolisilla harjoituksilla!

Takajalat tutuksi! -kurssilla harjoitellaan koiran takaosan hahmottamista, kehonhallintaa ja takajalkojen itsenäistä käyttöä erilaisten temppujen ja harjoitusten avulla. Opettelemme esimerkiksi takajalkojen siirtämistä, peruuttamista ja oman kehon hallintaa erilaisissa tehtävissä.

Hyvä kehonhallinta tukee koiran liikkumista ja auttaa sitä oppimaan uusia taitoja. Takajalkojen hallinnasta on hyötyä monissa koiraharrastuksissa, kuten agilityssa, tokossa, rally-tokossa ja koiratanssissa. Harjoitukset tarjoavat myös mukavaa yhteistä tekemistä ja onnistumisen kokemuksia.

Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii eri-ikäisille ja eritasoisille koirille, niin harrastaville koirakoille kuin niillekin, jotka haluavat kehittää koiransa kehonhallintaa ja oppia uusia aktivointiharjoituksia. Harjoitukset sovitetaan koiran osaamiseen ja fyysisiin valmiuksiin.
Suosittelemme kurssia erityisesti kaikille toko-, rally-toko-, agility- ja  koiratanssikoirille. 

Tätä kurssia ei valitettavasti voi maksaa liikuntaedulla, ne käyvät vain agility- ja dobokurssien maksuun.
marraskuu