Hoopers   

Haluaisitko harrastaa koirasi kanssa lajia, jossa yhdistyvät vauhti, yhteistyö ja koiran itsenäinen työskentely? Hoopersissa koira suorittaa hoopeista (kaaret), lyhyistä putkista, tynnyreistä ja veräjistä koostuvaa rataa ohjaajan pysytellessä pienellä ohjausalueella. Tavoitteena on, että koira oppii kuuntelemaan ohjausta ja suorittamaan esteitä itsenäisesti myös kauempana ohjaajasta.

Hoopers on Yhdysvalloissa kehitetty koiraharrastuslaji, jossa käytetään hooppeja eli suuria kaaria, lyhyitä putkia, tynnyreitä ja veräjiä. Lajissa ei ole hyppyesteitä eikä agilitylle tyypillisiä tiukkoja käännöksiä, joten se sopii monenlaisille koirille.  Lajia voi harrastaa ihan vain yhdessä tekemisen ilosta, koiralle kivana aktivointina, nakkimestaruudesta haaveillen tai tavoitteellisesti kilpailumenestykseen tähdäten! 

Kompassin hoopers-kursseilla panostamme huolelliseen pohjakoulutukseen. Koiralle opetetaan itsenäistä esteiden suorittamista ja suullisten ohjausvihjeiden kuuntelua. Taitojen karttuessa harjoituksia laajennetaan ratatyöskentelyyn, jossa ohjaajan ei tarvitse juosta koiran mukana.
Voit aloittaa harrastuksen kokeilukerralla tai alkeiskurssilla ja jatkaa taitojen karttuessa jatkokursseille sekä ratatreeneihin. Hoopers tarjoaa koiralle sopivasti haastetta ja ohjaajalle paljon uusia oivalluksia!





Kokeile hoopersia!   

Haluaisitko kokeilla koirasi kanssa uutta, hauskaa harrastusta? Hoopersissa yhdistyvät vauhti, yhteistyö ja koiran itsenäinen työskentely eikä ohjaajan tarvitse juosta koiran mukana!
Kokeilukerralla tutustutaan hoopersin ideaan ja harjoitellaan lajin ensimmäisiä taitoja. Koira pääsee tutustumaan hooppeihin eli suuriin kaariin sekä kokeilemaan helppoja esteharjoituksia. Harjoitukset tehdään koiran taitotason mukaan, ja tavoitteena on tarjota mukavia onnistumisia sekä koiralle että ohjaajalle.

Kenelle kokeilukerta sopii?
Kokeilukerta sopii koirakoille, joilla ei ole aiempaa kokemusta hoopersista. Et tarvitse aiempaa harrastustaustaa uteliaisuus ja halu tehdä yhdessä koiran kanssa riittävät!
Kokeilukerran jälkeen voit jatkaa hoopersin alkeiskurssille ja syventää opittuja taitoja.

Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum,  ePassi, Tyky, Edenred virike..). Huomaathan, että liikuntaedulla maksajan tulee olla sama henkilö kuin se, joka on ilmoittautunut kurssille! Liikuntaetu on henkilökohtainen. 


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Hoopers alkeiskurssit   

Haluaisitko harrastaa koirasi kanssa lajia, jossa yhdistyvät vauhti, yhteistyö ja koiran itsenäinen työskentely? Hoopersissa koira oppii suorittamaan esteitä ohjaajan vihjeiden mukaan, vaikka ohjaaja ei kuljekaan sen mukana.

Hoopersin alkeiskurssilla lähdetään rakentamaan lajin perustaitoja huolellisesti ja koiran omaan tahtiin. Harjoittelemme erilaisiin esteisiin tutustumista, itsenäistä esteiden suorittamista sekä ohjausvihjeiden kuuntelua. Lisäksi opetellaan koiran lähettämistä esteille ja yhteistyötä ohjaajan kanssa.
Tavoitteena on luoda hyvä pohja tulevalle ratatyöskentelylle ja kehittää koiran varmuutta sekä itsenäistä työskentelyä. Harjoitukset etenevät koirakon taitotason mukaan, ja oppimisen ilo pidetään mukana alusta lähtien!

Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii hoopersista kiinnostuneille koirakoille, eikä aiempaa kokemusta lajista tarvita.  Koiran perustottelevuuden on hyvä olla sillä tasolla, että se pystyy työskentelemään vapaana omistajan lähellä.
Kurssilla ei ole ala- eikä yläikärajaa koirille.

Miten harrastus jatkuu?
Alkeiskurssin jälkeen voit jatkaa hoopersin jatkokurssille, jossa syvennetään perustaitoja ja edetään kohti monipuolisempia harjoituksia.

Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum,  ePassi, Tyky, Edenred virike..). Huomaathan, että liikuntaedulla maksajan tulee olla sama henkilö kuin se, joka on ilmoittautunut kurssille! Liikuntaetu on henkilökohtainen. 


marraskuu
joulukuu


Ratatreenikerrat sopivat koirakoille, jotka ovat käyneet vähintään hoopers alkeiskurssin.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Hoopers jatkokurssi   

Hoopersin jatkokurssilla syvennetään alkeiskurssilla opittuja taitoja. Harjoittelemme esteille lähettämistä erilaisista suunnista, suullisten ohjausvihjeiden käyttöä sekä koiran itsenäistä työskentelyä yhä kauempana ohjaajasta.

Yksittäisten esteiden lisäksi harjoitellaan esteiden yhdistämistä ja ratatyöskentelyä. Harjoitusten pituus ja vaikeustaso kasvavat koirakon taitojen mukaan, mutta mukana säilyvät myös lyhyet tekniikkaharjoitukset, joissa voidaan keskittyä yksittäisten taitojen vahvistamiseen ja onnistuneisiin toistoihin.

Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii hoopersin alkeiskurssin käyneille tai vastaavat perustaidot hallitseville koirakoille.
Tavoitteena on kehittää sujuvaa yhteistyötä, jossa koira osaa toimia itsenäisesti ohjaajan vihjeiden mukaan ja molemmilla on hauskaa! 

Miten harrastusta voi jatkaa?
Hoopersin jatkokurssin jälkeen voit jatkaa harrastusta viikkotreeneissä, osallistua yksittäisille ratatreenikerroille tai tulla mukaan lähtöharjoituksiin. Voit harrastaa omaksi iloksesi tai edetä tavoitteellisesti kohti kilpailuja juuri sinulle ja koirallesi sopivalla tavalla!


Tämän kurssin maksuun voit käyttää liikuntaseteleitä (Smartum,  ePassi, Tyky, Edenred virike..). Huomaathan, että liikuntaedulla maksajan tulee olla sama henkilö kuin se, joka on ilmoittautunut kurssille! Liikuntaetu on henkilökohtainen. 


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Yksittäiset hoopers-kerrat   

Kaipaatko lisää hoopers-treeniä, mutta viikoittainen kurssi ei sovi aikatauluusi? Tai haluaisitko vain päästä välillä harjoittelemaan ratoja koirasi kanssa?
Yksittäisillä ratatreenikerroilla pääset kehittämään koirasi itsenäistä esteosaamista, hiomaan ohjausvihjeitä ja harjoittelemaan sujuvaa yhteistyötä erilaisilla ratatehtävillä. Harjoitusten vaikeustaso ja pituus sovitetaan koirakon osaamiseen.

Kenelle treenikerrat sopivat?
Treenikerrat sopivat hoopersin perustaidot hallitseville koirakoille, joilla on jo kokemusta esteiden yhdistämisestä.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Lähtötreenit

Malttaako koirasi odottaa lähtövuoroaan? Entä osaako se suunnata katseensa ensimmäiselle esteelle sen sijaan, että tuijottaisi ohjaajaansa?
Hoopersin lähtötreeneissä rakennetaan sujuvaa ja varmaa lähtötilannetta. Harjoittelemme koiran paikallaan pysymistä esteen takana, ensimmäiseen esteeseen fokusoimista sekä liikkeelle lähtemistä ohjaajan vihjeestä.

Tavoitteena on, että koira oppii odottamaan rauhallisesti, keskittymään edessä olevaan tehtävään ja lähtemään liikkeelle vasta saatuaan siihen luvan. Näin lähtötilanteesta tulee selkeä ja sujuva sekä koiralle että ohjaajalle.

Harjoitukset etenevät koiran taitotason mukaan, ja onnistumisia rakennetaan pienin askelin.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.