Ekakertaa Tottelevaisuuskokeisiin? Mitä siellä tapahtuu?

Kun koiran kanssa on innostunut harrastamaan ja harjoittelemaan tokoa, on se sitten kotipihalla tai ryhmässä, jossain kohtaa monille tulee mieleen...Pitäisikö sitä käydä kokeessa testaamassa? Joillekin tuo koekärpänen iskee, kun kaveri houkuttelee möllikokeisiin tai kouluttaja kehuu parivaljakkoa treeneissä. Mutta mistä niitä kokeita oikein löytää, mitä niissä tapahtuu?

Säännöt:
Tottelevaisuuskokeiden säännöt
Kokeesta saa parhaiten kokonaiskuvan, kun käy seuraamassa yhtä koetta ennen omaansa. Säännöt kannattaa lukea ja opetella ennen kokeeseen menoa niin, ettei enää se ainakaan häiritse suoritusta. Sellaiset kohdat, jotka ovat epäselviä kannattaa kysyä asiasta enemmän tietäviltä jo ennen koepäivää tai viimeistään ennen kehään menoa. Toki tuomarilta tai liikkeenohjaajalta saa kysyä ennen liikettä vielä varmistuksen, jos jännityksessään jotain unohtaa. Lisäksi vähemmän harmittaa, jos koira tekee virheen josta lähtee pisteitä kuin se, että itse sellaisen tekee. Tällaisia ovat mm. liikkuminen liikkeissä, joissa ei saa liikkua. Ylimääräinen koiran nimen sanominen liikkeen yhteydessä jne.

Mistä löytää kokeita?
Tulevat kokeet löydät Kennelliiton tapahtumakalenterista, Virkku järjestelmästä tai Koiramme -lehdestä.

Ilmoittautuminen
Ensimmäistä kertaa kokeeseen menevä koira ilmoitetaan alokasluokkaan (ALO). Koiran tulee olla vähintää 10kk ikäinen, yläikärajaa ei ole. Tokossa lisenssiä ei tarvita toisin kuin agilityssa. Ilmoittautuminen kokeisiin vaihtelee.
Paikka varataan joko puhelimitse tai sähköpostilla ennen varsinaista ilmoittautumista. Yleensä kokeen tiedoissa lukee, tuleeko paikan kysyminen tehdä sähköpostitse vai soittamalla. Muista sanoa mihin luokkaan kysyt paikkaa. Kun paikka varmistuu, saat koekohtaisen salasanan, jolla pääset ilmoittautumaan Virkun kautta kokeeseen. Ilmoittautumisen yhteydessä täytät järjestelmään omat ja koirasi tiedot ja suoritat myös koemaksun.

Milloin on valmis kokeisiin?
Yksi ehdoton vaatimus on se, että koira on niin hyvin hallinnassa, ettei se aiheuta muille kokeessa oleville haittaa. Esimerkiksi paikallamakuussa koira ei saa mennä moikkailemaan vierustovereita. Jos tiedät, ettei koirasi pysy paikallamakuussa vaan lähtee seikkailemaan muualle kuin luoksesi kannattaa ainakin tuo liike jättää väliin. Vihaisen koiran paikka ei ole tokokokeissa.

Varmista, että koira on sirutettu ja että sillä on voimassa olevat rokotukset. Varmista myös, ettei se ole saanut lääkkeitä, jotka estävät sen osallistumisen kokeeseen antidopingsääntöjen mukaan.

Kun koira osaa liikkeet yksittäisinä, omistajan haluamalla tavalla ja suoritusvarmuuttakin on saatu eli koira tekee yleensä liikkeet oikein, ollaan jo hyvällä mallilla. Kaikista koirista ei voi tulla maailmanmestareita, mutta se on sivuseikka. Liikkeet tulisi olla sellaisella mallilla, joka on kyseiselle koiralle ja ohjaajalle sopiva. Ennen kokeeseen menoa koiran tulisi oppia tekemään useampi liike ilman palkitsemista välissä ennen kuin se on koevalmis. Muutoin koira oppii äkkiä, että kokeessa ei tule palkkiota ja suoritukset huononevat. Tuon harjoittelun voi tehdä niin, että aluksi tekee kahden liikkeen kokeenomaiset suoritukset ennen kuin koira palkitaan (esim. luoksetulo ja liikkeestä seisominen). Sitten tekee yhden liikkeen (esim. seuraaminen) ja palkitsee tästä. Hiljalleen lisää ja vaihtelee liikkeiden määrää, jotka koiran tulee suorittaa ennen palkkiota. Muista toki välissä harjoitella myös liikkeen yksittäisiä osia. Esim. sivulletulo, nopea maahanmeno jne. Satunnaistaminen on tässäkin olennainen osa.

Toinen asia, joka tulee osata liittyy ohjaajaan. Ohjaajan kaikki vartaloavut tulisi olla poisopetettuna ennen kokeisiin menemistä. Usein ohjaajalla on apuja tiedostamattomana. Ohjaaja ei tiedä tekevänsä jotakin, joka vaikuttaa koiran suoritukseen. Tällaisia ovat mm. kädellä näyttäminen, liikkeen hidastaminen, koiraa kohti kääntyminen jne. Näihin tulisi alkaa melko nopeasti koulutuksessa kiinnittämään huomiota. Hyvä keino näiden karsimiseen on videointi. Pyydä kaveriasi videoimaan suorituksisasi tai tällää kamera kiinni paikoilleen ja tee suoritukset. Kaveria kannattaa myöskin pyytää käskyttämään sinua liikkeissä, jotta totut siihenkin.

(Vinkki: tokokoiralle sanaerottelun tekeminen on erinomaista jumppaa. Esim. ruokakupille lupaa odottavalle koiralle, jonka vapautussana on 'vapaa' voi sanoa vaikkapa 'vappu', 'viidakko', 'vapaudenpatsas' ja näin opettaa koiraa kuuntelemaan (siis noilla em. sanoilla koira ei pääse kupille vaan vasta kun sanotaan vapaa).

Jos koiralla on jokin ongelma esim. seuraamisessa koira on hieman kaukana ohjaajasta, voi miettiä, kannattaako sen takia jättää menemättä kokeeseen. Jos pienen koiran tassuille on astuttu moneen kertaan, voi olla, että koira on oppinut turvallisuussyistä pitämään hieman rakoa - kunhan rako ei ole niin kaukana ohjaajasta, ettei suoritusta voi hyväksyä. Seuraamista kannattaa toki silloin treenailla paremaksi. Ja tietenkin lopettaa se tassuille astuminen.

Arkitottelevaisuuden ja tottelevaisuuskokeiden välinen ero on aika iso. Tottelevaisuuskokeissa suoritetaan tietyt temput, joilla on tarkasti määritellyt suoritusohjeet, mutta kokeissa häiriöiden määrä on melko vähäinen. Arkielämässä tyylillä ei niin ole väliä, mutta koiran tulee suorittaa tehtävät usein suuremmassa ja vaihtelevammassa joukossa häiriöitä. Arkielämässä ei myöskään yleensä ole merkitystä, jos koira menee maahan istumisen sijasta, kunhan tottelee. Tottelevaisuuskokeissa tämä taas voi johtaa liikkeen hylkääntymiseen. Tokossa vaadittavat temput eivät myöskään aina suoraan kohtaa arkielämää. Opettaessa tulisi jo huomioida tämä tokon tarkkuus, jotta koiraa ei joutuisi uudelleen opettamaan tai virheitä korjaamaan, joka on suurempi työ.

Muista harjoitella ennen koetta myös luoksepäästävyyttä varsinkin jos koirasi on vähänkään ujo tai arka. Kokeessa ennen kehään pääsemistä kaikkien koirien luoksepäästävyys tarkistetaan ja nartuilta tarkistetaan ettei niillä ole juoksuja ja urokset kohdellaan vastaavalla tavalla tasapuolisuuden vuoksi. Luoksepäästävyydessä koira tulisi tuoda tuomarin luo löysällä hihnalla, mutta juoksutarkastuksen yhteydessä ohjaaja saa pitää koirasta tarvittaessa kiinni.
 

Valmistautuminen kokeisiin
 Kokeisiin valmistutuminen on pitkäjännitteistä puuhaa. Treenejä tulisi olla useamman kerran viikossa - ei kuitenkaan joka päivä. Harjoiteltaessa kokeisiin, muista harjoitella niin liikkeitä kuin sen osia, harjoittele eri paikoissa ja erilaisilla alustoilla (hiekka, halli, nurmi). Harjoittele myös eri aikoihin vuorokaudesta. Harjoittele erilaisissa häiriöissä ja erilaisten koirien kanssa. Hyviä harjoituksia ovat möllitokot, jotka ovat epävirallisia tottelevaisuuskokeita.

Treenimäärä viimeisellä viikolla

Treenaa keskimääräisellä tahdilla, mutta älä opeta koiralle enää uusia liikkeitä. Älä tee niin vaikeita harjoituksia, että koiran luottamus itseensä hajoaa tai että joudut käyttämään superpalkkaa (säästä se kokeeseen).  Älä myöskään tee liian pitkiä harjoituksia. Tee sellaisia harjoituksia, joissa koira onnistuu.

Koepäivän kulku
Voit laittaa tarvittavat välineet valmiiksi jo edellisenä iltana. Ota mukaan:
  • Koekutsu
  • Varusteet
  • kolikoita kanttiiniin ja koekirjaan
  • oikeanlainen panta koiralle
  • rekisteripaperit (omistajatodistus, jos X-rotuinen koira)
  • rokotuspaperit
  • Muista että koiralla tulee olla siru ja voimassa olevat rokotukset.
  • hakaneula, numerolapun kiinnike tai hihaan kiinnitettävä numrolapun pidike. Täältä löydät erilaisia vaihtoehtoja.
  • Ota mukaan vaatteet sään mukaan. Kun jännittää niin usein myös paleltaa...
  • Namit / lelut koiran palkitsemiseen
  • vettä ja kuppi koiralle

Huomioi, että koira ei saa juoksuaikaisena osallistua kokeeseen!
Tarkista jo ennen lähtöä, missä koepaikka sijaitsee älä liiaksi luota navigaattoreihin! Myöhästyminen koepaikalta ja kaikenlainen kiire lisää entisestään koepäivän jännitystä.

Ilmoittautuminen koepaikalla
Ilmoittautuminen kokeeseen tapahtuu sääntöjen mukaan viimeistään puoli tuntia ennen koetta.  Ensikertalaisen kannattaa olla paikalla jo aiemmin, jotta koekirja ehditään täyttää. Koekutsussa on yleensä ohjeet ensimmäistä kertaa kokeeseen tuleville. Koepaikalla kannattaa hieman kierrellä koiran kanssa, jotta koira ehtii tottua koepaikkaan, joten ajoissa tuleminen on yleensä vain hyväksi, koska myös muut voivat olla paikalla juuri tuossa vaiheessa. Älä koepaikalla päästä koiraasi tervehtimään muita koiria vaan anna muillekin suoritusrauha.

Omaan suoritukseen keskittyminen
Ennen kehään menoa voit tehdä koiralle viimehetken virittelyä. Yritä kuitenkin mennä kokeeseen niin valmiin koira kanssa, ettet joudu jännittämään turhaan. Voit toki vahvistaa jotakin asiaa ennen kehää, mutta jos liike on epävarma, niin se ei koepaikalla opetettuna enää kuitenkaan onnistu - älä ainakaan pety, jos liike ei kehässä onnistu. Yritä olla tartuttamatta jännitystäsi koiraasi.

Kehän ulkopuolella suoritetaan luoksepäästävyys ja juoksutarkastus ennen mitään liikkeitä. Tuomari voi tarkistaa koirat joko paikalla olo ryhmittäin, jolloin siitä siirrytään suoraan kehään paikallaoloihin tai kaikki luokan koirakot kerrallaan, jolloin tarkistuksen jälkeen kukin jää odottamaan vuoroaan.  

Keskity hyviin liikkeisiin
Ennen kehään menoa, muistele onnistuneita harjoituksia. Tee mielikuvaharjoittelua onnistumisista. Hengitä syvään ja rauhoitu. Ennen kuin menet koiran kanssa kehään sisään suorista ryhti ja tervehdi tuomaria iloisesti ja reippaasti.  

Muista jättää namit ja lelut kehän ulkopuolelle!
Liikejärjestys on tuomarin päätettävissä, joten se voi olla eri kuin koeohjeessa. Yksilöliikkeet voidaan suorittaa kaikki putkeen tai osissa. Paikallaolo on aina ryhmä ryhmäliike, jossa ryhmä koostuu luokasta riippuen 3-6 koirakosta.

Yritä kehässä olla mahdollisimman samanlainen kuin treeneissä - joskus se tarkoittaa sitä että treeneissä harjoitellaan olemaan samanlainen kuin kokeessa.

Pyri keskittymään suorituksen aikana parhaillaan olevaan hetkeen ja seuraavaan askeleeseen. Menneille liikkeille ja pisteille et voi enää mitään, joten niiden analysoinnin aika on vasta kokeen jälkeen.

Kehästä tullessa
Palkkaa kuten olet etukäteen harjoitellut kokeenomaisesta suorituksesta palkittavan. Jos jokin koiran osaama liike kuitenkin menee kehässä huonosti, kannattaa tehdä heti kehästä tullessa sama liike onnistuneesti, jotta tämä jäisi koiralle mieleen. Kehästä tullessa voi myös koiralle muutenkin tehdä vielä liikkeen tai kaksi ja sitten palkita koira, jotta koira ei huomaisi niin vahvasti koesuorituksen ja sen loppumisen eroa.  

Kokeen jälkeen
Analyysi: Mikä meni hyvin, miksi. Mikä meni huonosti, miksi. Mitä pitää harjoitella enemmän?
Tämä analyysi sisältää myös oman suorituksesi. Käskytitkö koiraa hyvin ja selkeästi. Teitkö jotakin virheitä kuten liikuitko koiraa kohti, tuijotitko koiraa tms.

Älä kuitenkaan ole turhan ankara itsellesi, vaikka koe olisi mennyt miten huonosti vain. Kokeita tulee kyllä lisää ja sitten pitää vain miettiä tarkemmin, miten koiran viretilan saisi paremmaksi, harjoiteltua paremmin ja saada itsensä rauhoittumaan... Koe kertoo vain sen hetkisen koulutustason sinä päivänä siinä tilanteessa.

Toko on siitä kiva laji, että siinä ei tarvitse kilpailla muita, vain itseään, vastaan. (Poikkeuksena toki joukkuekisat ja SM-kisat, mutta niissäkin riittää, kun tekee parhaansa).

Sitten vaan häntä pystyyn ja katselemaan seuraavia kokeita. Mahtavan treenisuunnitelman kera - tietenkin.