Koirien nenänkäyttöön liittyvät harrastuslajit ovat viime vuosina olleet nousussa. Tämä on hieno asia, sillä onhan koiran nenä aivan uskomattoman hieno kapistus. Lisäksi hajutyöskentely on koiralle luontaista ja rentouttavaa puuhaa, jolla on helppo tarjota koiralle mielekästä ja väsyttävääkin tekemistä.
Onko haistelulajeilla kuitenkin muitakin eroja kuin itse haju? Saako koirasta oikeasti noseworkia opettamalla sieni-, jälki- tai jopa hypokoiran?



Tässä artikkelissa avaan hieman aihetta. Totta siis on, että koira oppiessaan jotakin haistelulajia saa valmiuksia muihin lajeihin. Koira oppii siis ajatuksen, että haistaminen on toivottavaa toimintaa, josta seuraa palkkio. Noseworkia kouluttamalla koirasta ei kuitenkaan tule samalla hypokoiraa tai sienikoiraa, tai henkilöhakua tehneestä koirasta automaattisesti hyvää nosekoiraa.
Niille, jotka eivät tunen lajeja: noseworkissa koira opetetaan etsimään kolmea hydrolaattia; eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli, jotka koira löytäessään ilmaisee ohjaajalle. Hypokoiralla tarkoitetaan koiraa, joka ilmaisee omistajalle verensokerin laskun. Sienikoira etsii oppimiaan sieniä (esimerkiksi kantarelli) metsästä poimittavaksi. Jälkikoira jäljestää maavainuisesti jäljentekijän (joka voi lajista riippuen olla ihminen tai eläin) jättämää hajua, ja hakukoira taas etsii pääsääntöisesti ilmavainuisesti kohdettaan.

Kaikissa haistelulajeissa koira kyllä käyttää nenäänsä, mutta jokainen laji on omansa. Otetaan tässä artikkelissa vertailuun sienikoira ja nosework. Sienikoira etsii niitä sieniä, joihin sille on rakennettu hajumotivaatio. Noseworkissa taas motivaatio rakennetaan hydrolaatteihin.

Sienten etsiminen poikkeaa joillain tavoin useista muista koirien etsintälajista. Metsän hajumaailma on ympäristönä hyvin erilainen kuin vaikkapa noseworkin etsintäalueet, jotka ovat sisätiloja, laatikoita, ajoneuvoja tai ulkoetsinnässä rajattuja alueita. Metsässä on kulkenut riistaeläimiä, ja siellä on monenlaisia koiraa muutoinkin luontaisesti kiinnostavia hajuja. Kun koiraa koulutetaan hajutyöskentelyyn, tulee tällaiset häiriöt ottaa mukaan myös harjoituksiin. Erityistä sienten kanssa on se, että ne kasvavat minne haluavat ilman ihmisen apua: sienissä ei siis ole lainkaan ihmisen käden tuoksua, eli kukaan ei ole vienyt hajua metsään. Sienille ei myöskään johda minkäänlaista ihmisjälkeä (tai jos johtaa, sienet ovat todennäköisesti lähteneet jäljentekijän matkaan). Tällaista tilannetta ei kovinkaan helposti saada aikaan harjoituksissa, sillä myynnissä olevat sienet on yleensä poimittu käsin luonnosta, ja harjoituksissa käytettävät lasipurkit jne. varusteet ovat nekin käpälöityjä.

Noseworkissa koira toimii kytkettynä usein kohtalaisen lyhyessä hihnassa/liinassa, mutta kantarelleja etsiessään koira työskentelee yleensä reilusti kauempana ohjaajasta joko vapaana tai pitkässä liinassa. Myös kooltaan metsä on etsintäalueena aivan omaa luokkaansa verrattuna tarkasti rajattuihin nosework-etsintöihin. Kantarellit kasvavat yleensä samassa paikassa vuodesta toiseen. Samanakin kautena yhdestä paikasta voi saada useamman saaliin, jolloin hyvämuistisuudesta on koiralle (ja ohjaajalle) hyötyä.



Monesta muusta etsinnästä poiketen sienimetsällä ohjaajalla kulkee mukana sitä hajua, jota etsitään. Harva kun sen sienisaaliinsa jättää metsään ahkeran etsimisen jälkeen. Koiran tulee siis oppia myös siihen, että ohjaajalla on etsittävää hajua matkassa, eikä siihen kuulu enää reagoida.
Noseworkissa koiran etsimiseen käytetty aika ja kohteiden määrä on rajattu, ja vasta ylimmässä kilpailuluokassa saattaa kätköjä olla samalla etsintäalueella kolme tai useampia. Kolmen sienen löytymistä sen sijaan ei pidetä kovinkaan suurena saaliina, joten sienimetsällä etsiessä koiran työskentelyaika on huomattavasti pidempi, joskin ohjaaja ehkä rennompi.

Löytöpaikan lähellä voi myös olla useita sieniryppäitä ohjaajan silmiltä piiloutuneena. Ilmaisuksi tuleekin mielellään valita sellainen, jossa koira joko selvästi näkyy, tai tulee kertomaan löydöstään. Metsään mättäiden taakse maahan menevä pieni koira katoaa nopeasti, ja saa pötkötellä sienten vierellä tai nenä kiinni hajussa vaikka hamaan tappiin – eli ohjaaja saa itse sienten lisäksi etsiä myös apurinsa..

Lisäksi tulee muistaa, että kantarellit ovat monen koiran mielestä yhtä herkullisia kuin ohjaajankin, joten siinä sienten kerääjää odotellessa ahneemmalle etsijälle saattaa maistua muutama. Sopiva ilmaisu sienten kanssa on siis sellainen, joka sopii omalle koirallesi ja sen tyyliin. Erilaisia ilmaisutapoja ovat esimerkiksi kytkettynä etsivällä koiralla istuminen tai rullan suuhun nappaaminen, vapaana kulkevalla koiralla esimerkiksi haukkuminen, rullailmaisu tai kertova ilmaisu. Noseworkissa vähemmän on yleensä enemmän, eli mitä nopeampi ja tarkempi ilmaisu, sen parempi. Nosework-ilmaisuista suosituimpia ovat nenäkosketus hajuun/piilon tuijotus, istuminen sekä maahanmeno.



Kun käskyn lisääminen tulee ajankohtaiseksi, on hyvä pohtia, olisiko fiksumpaa olla vihjeenä ennemmin koiralla olevat varusteet, tai vaikkapa ohjaajalla oleva sienikori tai tietty vaate. Käskyn jatkuva hokeminen, jos saalista ei syystä tai toisesta olekaan saatavilla, voi nopeasti sammuttaa koiran innon ja koko käskyn merkityksen. Eipä siitä käskyn hokemisesta ole kyllä muissakaan haistelulajeissa hyötyä. Toisin kuin harrastuslajina henkilöhaussa, jäljellä ja noseworkissa, sieniä etsiessämme emme koskaan voi olla varmoja siitä, onko alueella löydettävää. Ajallisesti sienestysreissut myös kestävät yleensä huomattavasti nosework-etsintää tai vaikkapa harrastemielessä tehtyä jäljestystä pidempään. Koiralla siis täytyy olla myös kestävyyttä työskentelyyn. Toisaalta etsinnät ovat rennompia, eikä koiran tarvitse jatkuvasti olla täydellisen keskittynyt.

Hyödyllisiä linkkejä:

Nosework lajiesittely
Nosework alkeet -verkkokurssi
Alkavat nenänkäyttökurssimme
Nosework aloituspakkaus verkkokaupassa
Nosework-hydrolaatit verkkokaupassa
Kantarellietäkurssi 22.4.22 alkaen
Kuivatut kantarellit verkkokaupassa