Koira murisee kupilla

Joidenkin mielestä koiralta ei koskaan saa ottaa mitään pois. Mutta mitäpä sitten tehdään, kun koira päättää ottaa jotakin vaarallista ja se on jo suussa?  

Ruokakuppikäyttäytyminen

Jo pennulle opetettava säännöt:

Pennun kanssa treenaaminen ruokakupilla on helppoa. Ruokailun yhteydessä on helppo opettaa istuminen, odottaminen ja maahanmeno. Pennulle tulee samalla opettaa, kuinka sen oletetaan käyttäytyvän ja siksi seuraava harjoitus kannattaa tehdä ainakin muutaman kerran pentuaikana. Mene ruokailevan pennun viereen, nosta kuppi pois, laita sinne tavallisen ruuan päälle herkkuja ja anna kuppi takaisin. Pentu oppii näin, ettei ruokakuppiin koskeminen ole ollenkaan paha asia. Voit myös antaa pennulle puolet annoksesta kuppiin ja sitten mennä ruokailevan pennun viereen ja laittaa loput ruuasta kuppiin pennun syödessä. Pentu oppii, että ihmisen hääriminen ruokakupin lähellä ei tarkoita ruuan menettämistä.

Usein virhe kuitenkin tapahtuu tahattomasti pennun ollessa vielä nuori. Pennun on annettu aina syödä täysin rauhassa. Sitten erään kerran perheen äiti on laittamassa ruokaa ja kävelee pennun ohi. Pentu murahtaa, äiti hyppää kauemmaksi ja pentu jatkaa ruokailua. Pentu oppii, että murisemalla se saa ruokarauhan.

Lopulta koira syö arvoisessaan rauhassa keittiössä kenenkään uskaltamatta mennä lähelle. Ongelmaksi tilanne muuttuu kun syömässä oleva koira näykkää perheen vierasta, lasta tai aikuista, joka ei osaa koiraa varoa.

Mutta koskaan ei ole myöhäistä opettaa koiralle haluttua käytöstä. Se on vain aloitettava pienemmissä paloissa. Koiralle voidaan esimerkiksi antaa puolet ruuasta ja sitten koiran vielä syödessä antaa toinen puoli ruuasta toisessa kupissa ’murinaetäisyyden taakse’. Hiljalleen matkaa lyhennetään lähemmäksi koiraa. Lopulta kuppiin laitetaan lisää ruokaa koiran syödessä ja viimeisessä vaiheessa nostetaan kuppi pois, lisätään herkkuja ja annetaan takaisin.
Koiran voi jopa aluksi kokonaan syöttää kädestä.

Tavaran omija

Yllättävän monissa perheissä hyväksytään koiralta se, että se saa murista luusta tai lelusta. Pennulla tätä jopa pidetään hassuna ominaisuutena. Ongelmaksi tilanne muuttuu kun koira levittää lelunsa ympäri asuntoa eikä anna kenenkään kulkea niiden ohi ja näykkäisee, jos sen murinoita ei kuunnella.
Jo pentuna kannattaa koiralle opettaa, että tavaroita saa ottaa siltä pois. Helpoin tapa on ottaa pennulta lelu tai luu ja vaihtaa heti se makupalaan tai toiseen leluun tai luuhun. Pentu oppii, ettei tavaroiden ottaminen ole ollenkaan hullumpi juttu. 


Artikkelin on kirjoittanut Camilla Peura